Työkiireistä valittaminen on jo siinä määrin passé, että sitä virttä ei oikein enää jaksaisi aloittaa. Sanotaanko vaan, että niitä kiireitä on.

Tietoisesti ajatellen mulla ei olisi nyt kerta kaikkiaan aikaa pysähtyä hetkeksikään. Ajattelin kuitenkin yrittää väen väkisinkin antaa sille tietoiselle ajattelulle viiden päivän loman, ja reissata huomenna Brysseliin. Ainakin jos Ryanair -ruletti menee nappiin. Opiskelijareppureissuromantiikkaa - joskin uutukaisella Adidaksen urheilukassilla varustettuna.

Tämä tulee ehkä niin tarpeeseen.

Otin männäviikolla osaa kulttuurintutkijoiden keskustelutilaisuuteen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloissa. Tilaisuus järjestettiin vastineena viimeaikaisille poliittisille päätöksille, jotka ovat koskettaneet alaa - lähinnä Museovirastoon ja yliopiston kulttuurien tutkimuksen oppiaineisiin kohdistettuihin leikkauksiin.

Tilaisuuden sisältö ei sinänsä tuonut merkittävästi uutta. Osallistujat olivat huolissaan näistä viimeaikaisista poliittisista käänteistä ja katsoivat niiden ajavan kulttuurialaa alas lyhytnäköisen taloudellisen tuottamattomuuden nimissä. Pohdittiin, millä keinoin alan opiskelijat ja ammattilaiset voisivat parantaa alaan liittyviä mielikuvia ja todistaa alansa yhteiskunnallisen merkittävyyden. Valettiin itseluottamusta alan toimijoihin, kehoitettiin olemaan ylpeitä omasta tekemisestään ja osaamisestaan.

Ei sinänsä mitään uutta auringon alla.

Sen sijaan tapa, jolla tilaisuus syntyi oli jossain määrin ainutlaatuinen. Kaikki lähti liikkeelle Helsingin sanomissa 6.3. julkaistusta mielipidekirjoituksesta, jonka aika moni alan toimija jakoi Facebookissa. Eräs vanha opiskelukaveri kirjoitti aiheeseen pitemmän vastineen, joka sosiaalisessa mediassa synnytti jonkinmoisen keskusteluvyöryn. Pian päätettiinkin jatkaa keskustelua kasvokkain, pikaisesti iteroituna ajankohtana järjestettävässä keskustelutilaisuudessa jo viikon päästä. Tilaisuuden paikkaa mietittäessä SKS:n pääsihteeri osallistui keskusteluun, ja tarjosi Seuran juhlasalia käyttöön.

14.4. järjestettyyn tilaisuuteen oli Facebookissa ilmoittautunut saapuvaksi alun toistasataa osallistujaa, lopullinen määrä oli noin 75. Joukossa oli, opiskelijoita, valmistuneita, työssäkäyviä ja asiantuntijoita - aina SKS:n toimihenkilöihin ja yliopiston professoreihin saakka. Lisäksi samanaikaisesti järjestettiin vastaava kokoontuminen pienemmässä mittakaavassa Turussa ja Tampereella, jonne tilaisuus välitettiin livenä Skypen välityksellä. Tilaisuus itsessään koostui muutamasta lyhyestä alustuksesta, pienryhmäkeskusteluista ja niiden purusta.

Ja kaikki tämä oli ponkaistu kasaan viikossa.

Tällä hetkellä keskustelu on palannut sosiaaliseen mediaan, keskustelun innoituksena perustetulla ryhmäsivulla.

Pessimisti voisi sanoa, että ei tällaisella kohkaamisella kuitenkaan mitään konkreettista todennäköisesti tulla saavuttamaan, on näitä keskustelutilaisuuksia ennenkin järjestetty. Tämä on ihan mahdollista, mutta toisaalta voidaan suhteellisella varmuudella sanoa, että ilman tällaisia avauksia mitään ei ainakaan tulla koskaan saavuttamaan. Sitä paitsi, vaikka maailmasta nyt ei merkittävästi parempaa paikkaa yhden keskustelutilaisuuden jälkeen tulisikaan, minusta koko prosessi sinänsä on ollut niin mielenkiintoinen, että se käy jo saavutuksesta itsessään. Malliosoitus siitä, mitä sosiaalinen media voi saada aikaan - etenkin yhden tai kahden aktiivisen avainhenkilön masinoimana. Vähän niin kuin Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa, erityisesti vaalien toisen kierroksen aikana. Tästä olisivat esimerkiksi erään toisen kulttuurihankkeen toimijat voineet ottaa opikseen.

Jep, enempi vähempi matalalentoa tämä elämä taasen. Tai ei edes oikeastaan ole, pikemminkin semmoinen tuhannen tajuntaa hajoittavan pikkunakin synnyttämää typerrystä. Yleisötyön johtamisen kurssilla tätä kutsuttaisiin varmaan "strategian puutteeksi", kun tälle sälälle ei oikein tunnu olevan mitään johdonmukaista järjestelmää tai prioriteettilistaa.

Kurssi sinänsä on ainakin toistaiseksi ollut varsin hauskaa vaihtelua arkeen, olkoonkin että toistaiseksi opetuksessa on käsitelty lähinnä erilaisia case-esimerkkejä samanlaisista, mutta kuitenkin niin erityyppisistä laitoksista, että konkreettinen anti on jäänyt vähän hämäräksi. Tulevilla lähiopetuspäivillä on kuitenkin kiinnostavia aiheita luvassa, ja välillä on ihan kiva käydä tuulettumassa koulutuspäivässä Oopperalla, Sibelius-Akatemialla tai Musiikkitalossa. Kurssityö tarjoaa myös hyvän tekosyyn tehdä töissä yhden asian huolella alusta loppuun, suunnitelmasta loppuraporttiin - mikä tuntuu nykyään harvinaiselta herkulta.

Kevätflunssakin pentele vaivaa jo toista viikkoa, mutta kun ei ota tullakseen.

Joh, tämä oli ehkä taas enemmän tämmöinen "pakko saada yksi blogipostaus kuussa" -kiintiöpäivitys, johon olen näköjään kehittänyt jonkinmoisen pakkomielteen. Onneksi karkauspäivä antaa yhden päivän lisää pelivaraa.

Kyllä, moottoripyöräily, miekkamätistely ja muu vastaava on toisinaan likinäköiselle hieman hankalaa. Kyllä, minun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä asialle jotain, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Silmien laserleikkaus voisi olla ihan siisti juttu - erityisesti kun se on kait nykyään jokseenkin turvallinen operaatio - mutta toimenpide kun maksaa ihan halvatusti. Sitä paitsi, minä olen vähän niin kuin tottunut rillipääimagooni, jonka kanssa olen elänyt kohta viisitoista vuotta. Parin viikon takaisessa näöntarkastuksessa sain kuitenkin vihdoinkin tilattua ajan piilolinssisovitukseen.

Nyt on linssit päässä kolmatta iltaa, ja huomenillalla olisi kontrolli. Linssien päähän laittamisessa on vielä äheltämistä (jokseenkin ensimmäisen illan tunnin mittaiseksi venähtäneestä sählingistä on vähän edistytty). Pois otto sujuu jo melko kivuttomasti (optikolla kokeillessa meinasi jo tulla itku). Linssit ovat aika hyvät. Toisen silmän hajataittoa piilarit eivät korjaa, joten täysin yhtä tarkkaan näköön niillä ei pääse kuin oikeilla kakkuloilla. Muutenkin näissä on vielä vähän totuttelemista. Maailma näyttää jotenkin... erilaiselta - enkä vielä osaa sanoa parempaan vai huonompaan.

Lapsi minussa ajattelee, että on tämä kyllä sillä tavoin kyberpunkmaisella tavalla siistiä.

 Tein ensimmäisen bloggausvuoteni päätteeksi kuvakoosteen menneestä vuodesta. Koska olen tänä vuonna ehtinyt kirjoittamaan aiempaa vähemmän, voisin ottaa toimivan mallin taas käyttöön. Kuvathan puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa, eikö?

Hyvää alkavaa vuotta 2012 kaikille.