Viime päivityskerran jälkeen elämässä on kyllä ollut kaikenlaista. Mentiin lokakuussa naimisiin - hauskaa oli, mutta hetkeen ei moiseen vapaaehtoisproggikseen välttis ryhtyisi. Reissattiin bileiden jälkeen pitkälle viikonloppureissulle Riikaan, ja joulun välipäivinä Madeiralle - molemmat reissut oli varsin jees, pitempäänkin olisi voinut lomailla. Kuvia voisi postailla, mutta vuodatus.net onnistuisi varmaan hävittämään ne taas. No, kesällä taas porukalla reissuun, tällä kertaa Italiaan. Valmistuin Sibelius-Akatemian kurssilta joulukuussa hyvin arvosanoin. Muuten töissä on ollut ylä- ja alamäkiä, ja yleisesti ottaen työmäärä on kasautunut ajoittain siedettävän rajamaille. Tällä hetkellä olen tosi väsynyt, mutta toisaalta tietyt pitkään junnanneet asiat organisaatiossa tuntuvat vihdoin järkevöityvän ja menevän eteenpäin.

Tällä hetkellä elämää hallitsevat muuttolaatikot, joiden olisi nyt aprillipäivänä tarkoitus siirtyä muutaman korttelin päähän, pykälää isompaan asuntoon.

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin lyhyesti (pidemmän vuodatuksen häslättyäni) blogi-innostuksen asteittaista hiipumista. Kysymystä on sittemmin pureskeltu myös ainakin yhdessä lukupiirikokoontumisessa, ja kerran kaverin kanssa kaljalla. Aloittaessani tätä blogia keväällä 2007 olin päätoiminen opiskelija ja sivutoiminen keikkatyöläinen milloin missäkin. Elämä oli ennustamatonta, ja ohikiitävien hetkien tallentaminen digitaaliseen muotoon oli ihan jo dokumentaarisessa mielessä mielenkiintoista. Nyt, keväällä 2013 olen naimisissa, valmistunut ja vakituisessa työsuhteessa. En halua arvottaa muuttunutta tilannetta parempaan tai huonompaan, mutta blogattavaa nykytilanteessa on hankalampi keksiä. Työpäivien ja -kiireiden, miekkailutreenien, satunnaissosiaalisuuksien sekä iltalukemisten (ynnä tietenkin päivän ruokavalion) toistuva raportointi tuntuu jossakin vaiheessa vähän höpsöltä.

Lisäksi on se sosiaalinen media, joka täyttää saman arjen dokumentointitarpeen kuin tämä blogi aiemmin. Jossain määrin ehkä jopa paremmin - tässä rutiinien täyttämässä nykyelämässä juuri Naamakirjan parin lauseen statuspäivityksillä voi tuoda esiin niitä pieniä säväyksiä arjessa, jotka luovat isoja merkityksiä. Ilman tarvetta tällaisiin pitkiin ja (liikaa) aikaa vieviin syväanalyyseihin. Pahoittelut niille, jotka näistä tykkäävät, mutta mä joudun töissä tuottamaan tekstejä ja sisältöjä ihan riittämiin - vapaa-ajallani tykkään tehdä muuta.    

Ja sitten ovat vielä nämä vuodatus.netin hölmöydet. Se viimevuotinen kuvien häviäminen oli aika lailla viimeinen pisara blogimotivaation tappajana. Roskapostikommenttien määrän räjähtäminen käsiin ei myöskään suoranaisesti lisää kiinnostusta. Pohjustin tätä sessiota deletoimalla blogista yhteensä yli viisi kokonaista sivullista roskakommentteja - reilusti enemmän kuin koko viiden edeltävän vuoden aikana yhteensä (ja pistin samalla myös kommenttihanat kiinni, jos joku ihmettelee). Systeemi on myös näköjään käynyt läpi aika perusteellisen remontin sitten viime näkemän. Ulkoiselta pikavilkaukselta muutos on huonompaan suuntaan, ja mulla ei tällä hetkellä ole kiinnostusta perehtyä aiheeseen tarkemmin.

Siispä on tullut aika pistää Sitomattomat Ajatukset tällä erää pakettiin. Kiitokset kaikille mielenkiinnosta, törmäillään esim. livenä tai naamakirjassa. Jos elämäntilanne joskus tulevaisuudessa tuntuu tarvitsevan blogia rinnalleen, palaan asiaan jollakin toisella alustalla (linkin yritän muistaa päivittää tänne).

Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevättä kaikille! 

Tilaisuuden sisältö ei sinänsä tuonut merkittävästi uutta. Osallistujat olivat huolissaan näistä viimeaikaisista poliittisista käänteistä ja katsoivat niiden ajavan kulttuurialaa alas lyhytnäköisen taloudellisen tuottamattomuuden nimissä. Pohdittiin, millä keinoin alan opiskelijat ja ammattilaiset voisivat parantaa alaan liittyviä mielikuvia ja todistaa alansa yhteiskunnallisen merkittävyyden. Valettiin itseluottamusta alan toimijoihin, kehoitettiin olemaan ylpeitä omasta tekemisestään ja osaamisestaan.

Ei sinänsä mitään uutta auringon alla.

Sen sijaan tapa, jolla tilaisuus syntyi oli jossain määrin ainutlaatuinen. Kaikki lähti liikkeelle Helsingin sanomissa 6.3. julkaistusta mielipidekirjoituksesta, jonka aika moni alan toimija jakoi Facebookissa. Eräs vanha opiskelukaveri kirjoitti aiheeseen pitemmän vastineen, joka sosiaalisessa mediassa synnytti jonkinmoisen keskusteluvyöryn. Pian päätettiinkin jatkaa keskustelua kasvokkain, pikaisesti iteroituna ajankohtana järjestettävässä keskustelutilaisuudessa jo viikon päästä. Tilaisuuden paikkaa mietittäessä SKS:n pääsihteeri osallistui keskusteluun, ja tarjosi Seuran juhlasalia käyttöön.

14.4. järjestettyyn tilaisuuteen oli Facebookissa ilmoittautunut saapuvaksi alun toistasataa osallistujaa, lopullinen määrä oli noin 75. Joukossa oli, opiskelijoita, valmistuneita, työssäkäyviä ja asiantuntijoita - aina SKS:n toimihenkilöihin ja yliopiston professoreihin saakka. Lisäksi samanaikaisesti järjestettiin vastaava kokoontuminen pienemmässä mittakaavassa Turussa ja Tampereella, jonne tilaisuus välitettiin livenä Skypen välityksellä. Tilaisuus itsessään koostui muutamasta lyhyestä alustuksesta, pienryhmäkeskusteluista ja niiden purusta.

Ja kaikki tämä oli ponkaistu kasaan viikossa.

Tällä hetkellä keskustelu on palannut sosiaaliseen mediaan, keskustelun innoituksena perustetulla ryhmäsivulla.

Pessimisti voisi sanoa, että ei tällaisella kohkaamisella kuitenkaan mitään konkreettista todennäköisesti tulla saavuttamaan, on näitä keskustelutilaisuuksia ennenkin järjestetty. Tämä on ihan mahdollista, mutta toisaalta voidaan suhteellisella varmuudella sanoa, että ilman tällaisia avauksia mitään ei ainakaan tulla koskaan saavuttamaan. Sitä paitsi, vaikka maailmasta nyt ei merkittävästi parempaa paikkaa yhden keskustelutilaisuuden jälkeen tulisikaan, minusta koko prosessi sinänsä on ollut niin mielenkiintoinen, että se käy jo saavutuksesta itsessään. Malliosoitus siitä, mitä sosiaalinen media voi saada aikaan - etenkin yhden tai kahden aktiivisen avainhenkilön masinoimana. Vähän niin kuin Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjassa, erityisesti vaalien toisen kierroksen aikana. Tästä olisivat esimerkiksi erään toisen kulttuurihankkeen toimijat voineet ottaa opikseen.

Kurssi sinänsä on ainakin toistaiseksi ollut varsin hauskaa vaihtelua arkeen, olkoonkin että toistaiseksi opetuksessa on käsitelty lähinnä erilaisia case-esimerkkejä samanlaisista, mutta kuitenkin niin erityyppisistä laitoksista, että konkreettinen anti on jäänyt vähän hämäräksi. Tulevilla lähiopetuspäivillä on kuitenkin kiinnostavia aiheita luvassa, ja välillä on ihan kiva käydä tuulettumassa koulutuspäivässä Oopperalla, Sibelius-Akatemialla tai Musiikkitalossa. Kurssityö tarjoaa myös hyvän tekosyyn tehdä töissä yhden asian huolella alusta loppuun, suunnitelmasta loppuraporttiin - mikä tuntuu nykyään harvinaiselta herkulta.

Kevätflunssakin pentele vaivaa jo toista viikkoa, mutta kun ei ota tullakseen.

Joh, tämä oli ehkä taas enemmän tämmöinen "pakko saada yksi blogipostaus kuussa" -kiintiöpäivitys, johon olen näköjään kehittänyt jonkinmoisen pakkomielteen. Onneksi karkauspäivä antaa yhden päivän lisää pelivaraa.

Nyt on linssit päässä kolmatta iltaa, ja huomenillalla olisi kontrolli. Linssien päähän laittamisessa on vielä äheltämistä (jokseenkin ensimmäisen illan tunnin mittaiseksi venähtäneestä sählingistä on vähän edistytty). Pois otto sujuu jo melko kivuttomasti (optikolla kokeillessa meinasi jo tulla itku). Linssit ovat aika hyvät. Toisen silmän hajataittoa piilarit eivät korjaa, joten täysin yhtä tarkkaan näköön niillä ei pääse kuin oikeilla kakkuloilla. Muutenkin näissä on vielä vähän totuttelemista. Maailma näyttää jotenkin... erilaiselta - enkä vielä osaa sanoa parempaan vai huonompaan.

Lapsi minussa ajattelee, että on tämä kyllä sillä tavoin kyberpunkmaisella tavalla siistiä.

Hyvää alkavaa vuotta 2012 kaikille.

Mulla on nyt pisin joululoma miesmuistiin, loppiaiseen saakka. Tuli kyllä kieltämäti tarpeeseen. Marras-joulukuun taitteen näyttelyavajaisten jälkeen paukut olivat ns. lopussa, ja työntekoa vaivasi kertakaikkinen aikaansaamattomuus (ei kyllä onneksi tarvinnutkaa suorittaa isommin mitään erityistä). Ehkä tämä parin viikon rötväys auttaa lataamaan akkuja. Suurimmat joulun sukuvelvoitteet on jo suoritettu - huomenna luvassa olisi vielä päiväreissu isoanoppilaan. Sitten on ohjelmistossa todennäköisesti ainakin Sinkkuelämää -maratonia (joku sai pukilta lahjaksi koko kuuden tuotantokauden setin), sekä silmän mahdollisesti välttäessä pitempi visiitti Skyrimiin. Ja kenties sekalaista sosialiseeraamista siinä sivussa.

Ja reserviin jää vielä pari pitämätöntä viikkoa ylityövapaita, joita voi aikataulujen salliessa ajoittaa tulevalle keväälle.

Ensi vuoden ohjelmistossa on töiden puolesta ainakin yksi suurempi näyttelyproggis sekä paluu koulun penkille. Pyrin ja pääsin joulun alla Sibelius-akatemiaan (ei, tämä ei ole aprillipila, nyt on joulukuu) työn ohessa tehtävään yleisötyön johtamisen koulutusohjelmaan, jota tavallaan odotan ihan mielenkiinnolla.

Näillä mennään nyt ainakin alkuun.