Eilen vaihteeksi bussilla töihin. Kauppiksen liepeillä olevan tietyön kohdalla etupenkin päiväkotityttö huokaisi silminnähden suuren järkytyksen ja maailmantuskan vallassa: "mitä tapahtuu maailmantilalle?" Ei taida olla sinisellä planeetallamme huolta tulevaisuudesta näin tiedostavan tulevan sukupolven käsissä.

Illalla useita nykytanssiesityksiä Kaapelitehtaan Kaktus-nykytanssifestivaalilla.
Isäntäväen uutuusesitys Kitchen oli kerrassaan mainio, iloinen ja värikylläinen esitys itäisine rytmeineen ja italialaisine ruokakulttuureineen. Seuraavissa kolmessa esityksessä taiteellisuusvaihde käännettiin sitten kakkoselle, joskin etenkin Riku Immosella oli hyvät hetkensä. Kokonaisuutena hyvä, joskin pieninä paloina annosteltuna olisi voinut saada enemmän irti. Väsy alkoi jo iskeä kellon lähestyessä kymmentä ja lähes kolme tuntia tiukkaa taidetta yhdeltä istumalta (tosin väliajoilla) on aika paljon.

Sain myös vihdoin ostettua (ja ihan itse asennettua, hum.huom.!) koneeseen uuden, tehokkaamman virtayksikön. Nyt vois uus näytönohjainkin jaksaa pyöriä kunnolla. Ainakaan en parinkymmenen minuutin koepelaamisen aikana saanut vielä Titan Questia kaatumaan, mikä on hyvä merkki. Mitenköhän lienee toisen kiusankappaleen, Medieval II: Total Warin laita?

Mutta tänään Seurasaareen grillibilettämään.