Enkö mä just eilen ehtinyt suitsuttaa Seurasaarityön autuutta? Siinä paha, missä...

Istun Niemelässä, kun radiopuhelin yhtäkkiä särähtää päälle. Käytiin suunnilleen seuraavanlainen keskustelu.
-Kuuleeko Niemelä? Täällä toimisto.
-Suattaahan se kuullakkii, vuan suattaa olla kuulemattakkii...
-Milloinkas se teidän kesänäytelmä olikaan...?
-18.-19.8.
-No voi vitsi. Me just buukattiin siihen päälle tällainen ekstrahärdelli, mihin tarvittais lisämiehitystä. Tarvittais teiltä yks ison naisroolin esittäjä ja yks vähän pienemmän...

Yllätin itseni rauhallisuudellani, ja sovin tulevani juttelemaan asioista toimistolle museon sulkemisen jälkeen. Iltapäivän aikana läpikäymiäni ajatuksia en nettisensuurin nimissä käsittele tässä sen tarkemmin, mutta viime vuoden kesävahtimestarin huoltsikkaan toimittama yhdysvaltalainen sotilasasekatalogi palasi jotenkin yllättävän elävästi mieleen. Näytelmäajankohta kuitenkin on ollut tiedossa jo touko-kesäkuusta lähtien, ja tekijätiimikin lyötiin yhtä edelleen auki olevaa poikkeusta lukuunottamatta lukkoon jo kesäkuussa.

Useiden ärräpäiden, olalletaputteluiden ja rusinoiden rauhoittamana (Burana kuussatasiakin tarjottiin, mutta piti vielä selvitä pärrällä kotiin) uskaltauduin lopulta toimistolle. Luojan kiitos tilanteessa oli jonkinasteinen väärinkäsitys, eikä ko. viikonlopun ohjelma ollut niin tiukka kuin aluksi pelättiin. Ja toimiston väki oli - jälleen uudesta äkillisestä sairastapauksesta huolimatta - saanut sulkemisaikaan mennessä asiat järjestettyä niin, että kaikki näyttelijät pääsevät lavalle. Tästä iso kiitos kaikille asianosaisille. Luvassa on siis säätöä, vaan ei näillä näkymin mitään ylitsepääsemätöntä.

Vaan en  muista, milloin viimeksi on verenpaine päässyt näin koholle.

Jos seuraavaksi kirjottaisi vaikka sen käsiksen siihen pisteeseen, että sen voi käännätyttää.