Reisi tuntuu jo huomattavasti paremmalta. Iso kiitos naapurin Tuomolle, joka ystävällisesti kiikutti lainaan ensiapupakkauksellisen Voltarenia, kylmägeeliä ja apteekin kylmäpakkauksen perjantai-iltana. Erityisesti kaksi viimeksi mainittua edistivät uskoakseni paranemisprosessia merkittävästi. Sunnuntaina pääsin jo töihin, tosin selkeästi nilkuttaen, satunnaisia ärräpäitä päästellen ja työkaverien sympatioita keräillen. Seurasaaren maskotti, kuten Jouni ystävällisesti asian ilmaisi. Nyt pystyn jo kävelemään lähes normaalisti, vaikka vieläkin aristaa oikaista jalkaa kunnolla, ja innostuessa vamma muistuttaa olemassaolostaan ikävällä vihlaisulla. Näytelmään mennessä ripaskaa. Tai jotain.

Taitaa tämä jalkavammaisuus olla tämän kesän muoti tai jotain.

Pääsin juuri taannoin kehumaan, että olen viimeksi ollut venäjä-tulkkina kolmivuotiaana. Rikoin tuon saman tien, ja - tosin NetMOTia jatkuvasti hyödyntämällä ja pari kertaa isille kilauttamalla ja oikoluetattamalla - tein Seurasaaren opaskartan teksteistä hyvin tiivistetyn ja yksinkertaistetun  venäjännöksen. Tänään näin niitä ensi kertaa turisteilla, ja nehän tuntuivat jopa osaavan suunnistaa sen mukaan. Itseluottamus kielitaitoa kohtaan kohosi kohisten. Ja koipikin tykkäsi parista konttorihommissa vietetystä päivästä (aikaa vierähti ehkä eniten siinä, että windowsin kyrillisen näppäimistön logiikka ei oikein länsimaiselle auennut, joten kirjoittaminen oli h-i-d-a-s-t-a yksisormiähellystä kuin humanistilla konsanaan).

Kalaverkko on jämähtänyt riville numero 70. Ehkä taasen huomenna. Tai viimeistään ensi viikonloppuna, kun perinteiset käsityöpäivät. Jos tuolloin 'Saareen eksytte, luvassa saattaa siis olla jotain muitakin käsityönäytöksiä...