Vain harvat asiat vituttavat enemmän kuin loppuhiomisia vaille valmis blogikirjoitus, jonka onnistuu härväämään bittiavaruuteen viisi minuuttia ennen bussin lähtöä työpaikalle. No, otetaanpa uusiks.



Erään suuren suomalaisen suvun elossa olevien jäsenten määrä lisääntyi siis viime lauantailla kolmanneksella. Pystytys- ja siivoustyöt mukaanlukien Lammassaaressa vierähti pitkälti koko viikonloppu, perjantaista sunnuntaihin.

Pitkään ja hartaasti valmisteltu ja järjestelty hääjuhla oli häkellyttävän kaunis, lämminhenkinen ja ennen kaikkea morsiusparin näköinen ja tuntuinen tilaisuus. Oli ohjelmaa, musiikkia, erinomaista ruokaa ja sahtia. Kaikki onnistui just eikä melkein. Aurinkokin äityi lauantai-iltapäivästä paistamaan juuri passelisti tuoreen avioparin kunniaksi, vaikka vielä hääaamuna pitkospuumarssi Vanhastakaupungista Lammassaareen sateen ja tuulen piiskatessa naamaan toi mieleen lähinnä hurjimpia inttimuisteloita. Ja stressipaniikista huolimatta tiskitkin saatiin sunnuntaina tiskattua ja kaikki selvisivät hengissä. Morsiankin. Lisää kuvia esmes tuolla.

Mä olin just viikko sitten viittä vaille tilittämässä, kuinka toivotonta näinä pätkätöiden, projektien ja yleisen kiireen riemuvuosina on luoda vähääkään läheisempiä ihmissuhteita. Aikana,  joka ainakin itsellä on kestänyt vähintään läpi koko kuusivuotisen yliopisto-opiskelijauran. Aikana, jolloin kaikilla on koko ajan krooninen kiire niin, ettei olemassaoleviinkaan ystäviin ehdi pitää yhteyttä - saati että loisi uusia ystävyyssuhteita. Aikana, jolloin uusia ihmisiä lappaa koko ajan ovesta sisään niin että meinaa tikahtua sosiaalisten ärsykkeiden tulvaan. Ja myöskin häipyy yhtä vauhdilla, ennen kuin ehtii kunnolla tutustuakaan. Tai jos siinä välissä ehtii vähän läheisemmin tutustua, se leimataan sosiaalisissa piireissä varsin automaagisesti romanssiksi. Kun bile- ja hyvänpäiväntuttuja löytyy joka sormelle ja varpaalle, mutta vähääkään läheisempiä ihmisiä saa etsiä kissojen, koirien ja pingviinien kera.

Vaan kyllähän niitä läheisempiäkin ihmissuhteita onneksi syntyy, ja tällaiset tilaisuudet ovat omiaan niistä muistuttamaan. Kiitokset tuoreelle avioparille siitä. Kuin myös siitä, että halusitte onnellisuuttanne näin helkutin hyvien pippaloiden muodossa jakaa. Ja heti aamutuimaan käteen tarjotusta sahtikannusta. Tästä on hyvä jatkaa pimenevään syksyyn.

Muuta ajankohtaista: gradu ei edisty, ei sit millään. Tärkeä syy on oma aikaansaamattomuus, osittain myös vähän ennustamattomat työkiireet. Miten helkutissa 10 - 15 tunnin viikkotyösopimus onnistuu täyttämään satakunta tuntia kuussa työllä? Tää on varmaan jotain humanistin matematiikkaa.

Tämänvuotinen R&A näyttäisi sippaantuvan kokonaan. Mikään yksittäinen teema tahi elokuva ei koskettanut mitenkään erityisesti. Eikä vaan ole ollut sellainen fiilis, että jaksais tuhlata aikaa tai rahaa mahdollisten satunnaishelmien suodattamiseksi paskan keskeltä. Ehkä vois jotain spontaania käydä katsastamassa jos fiilis iskee ja jos saa lippuja.

Sain myös (jälleen kerran tuttavan kautta, mutta silti) ihan henk.koht. työtarjouksen erään teatteriproggiksen ohjaamiseen. Jouduin valitettavasti kieltäytymään, kun nuita valmistumissuunnitelmia vielä yritän aktiivisesti elätellä. Mutta silti. Jos tämä meininki jatkuu, alkaa ylpistymisen vaara olla varteenotettava.