Jeps, kuten sanottu, omalta osaltani tämänvuotinen R&A-festari jää varsin tyngäksi. Ellen sunnuntaina saa jotain ihme päähänpinttymää, saldoksi jää edellä linkitetyt kaksi rainaa yhden hinnalla.

Illan pääosassa ollut latinopätkä El Cobrador - In God We Trust oli 90-minuuttisena ei-liian-pienten tekijöiden väkivaltadraamana jokseenkin varma valinta yksittäiseksi satunnaisotantaelokuvaksi. Minkään kellarinyrkkipajan mukataiteelliseen tajunnanvirtapotaskaan kun harvemmin Peter Fondan hintaisia näyttelijöitä kiinnitetään. Ja elokuva oli just sitä. Suht' varman päälle tehtyä, pääosin keskinkertaista, väkivaltaista draamaa. Outoudet rajoittui muutamaan uni- tai haavekohtaukseen. Ei ehkä säväyttänyt, muttei missään nimessä liiemmin vituttanutkaan. Mainstream-undergroundin kaanonin mukaisesti teemat liikkui sosiaalisen epätasa-arvon ympärillä, tällä kertaa kapitalistiamerikkalaisen yhteiskunnan sortaessa pientä, mustaa, latinalaisamerikkalaista duunaria napsahtamispisteeseen asti. Eriarvoisuus luo pahaa oloa, väkivaltaa, ja lopuksi lennetään lentokoneilla päin pilvenpiirtäjiä. Onhan se noin, mutta jotenkin tuntuu siltä että olisin kuullut tämän vitsin joskus aiemminkin. Esim. joka ikisellä R&A-festarilla tähän mennessä. Tai joka kerta, kun astuu vaikkapa Kiasman ovesta sisään.

Vaan mistäs sit tekis Vakavasti Otettavaa Nykytaidetta, kun riistokapitalistisikojen teilaamiseen kyllästytään?

Cobradorin lämppärinä nähty unkarilainen lyhytelokuva Before Dawn painiskeli pitkälti samanhenkisten teemojen ympärillä. Mutta se oli kieltämättä lähes dogmehenkisenä, yhdellä otolla kuvattuna teoksena elokuvateknisesti varsin vakuuttavaa jälkeä. Muutenkin lyhytelokuvat antaa luonnollisesti enemmän kokeellisuutta anteeksi - jos kokeellisuus menee reisilleen, katsoja ei joudu kärvistelemään kahta tuntia epämukavalla teatteripenkillä. Niitä voisi arvostaa ja harrastaa enemmänkin. Ja tämä nimenomainen lyhytpätkä toimi kaikin puolin hyvin. Varsin piristävä aperitiivi päänäytöstä odotellessa. Ja unkarilaisten poliisiautojen leikkikalusireenit on aina yhtä lystikkään kuuloisia.

Kaikenkaikkiaan paketti oli varsin hyvin seitsemän euron väärti. Mutta laajemmalla skaalalla festari jätti kylmäksi. Parin pätkän sippaaminen pikkuisen harmittaa, muttei liikaa. Ehkä yhtenä merkittävimpänä tekijänä R&A-innon laantumiseen on aasialaisiin elokuviin (Japani, Korea, Hong Kong) kohdistuva kyllästymisreaktio. Männävuosien R&A-kalenteri tuppasi täyttymään enempi vähempi pääosin itämaisilla elokuvilla, kun niitä ei muuten juuri päässyt näkemään. Nykyään nousevan auringon rainat alkaa olla kulutustavaraa, eikä niitä varten erikseen viitsi festarilippujonoihin sännätä. Ja vastaavaa vakkarikiinnostusta ei ole oikein tullut tilalle. Itäeurooppalaiset pätkät olisivat kiinnostaneet, mutta niitäpä ei tänä vuonna juuri näytetty.

Hmm, gulassipata tuoksuu keittiössä jokseenkin jumalaisen hyvälle. Voisi vetää iltapalaa ja käydä nukkumaan, että jaksaa taas huomenna pitkän päivän. Tai leikkiä vielä ihan pikkuisen Facebookilla, johon onnistuin tänään iltapäivällä gradua pakoillessa koukuttumaan.