Olen näköjään täysin, kiitos hiljalleen helpottavan (vai liekö se tottumusta?) väsymyksen ja epäsäännöllisten työrytmien takia onnistunut kadottamaan kellonajan-, päivämäärän- ja paikantajuni. Myöhästyin eilisestä työvuorosta puoli tuntia, kun elin autuaasti edellisen päivän iltavuoron aikatauluissa. Kävin myös katsomassa kummipojan ja kumppaneiden teatteriesitystä. Kai. Tänään rakentelen ja puran hirsimökkiä. Käsittääkseni. Ja huomenna ois tarkoitus viedä prätkä talviseisontaan. Ja kaverin synttäreille. Vissiin. Ehkä. 

Mysteeriteatterin Väliaika osoittautui yllättävän positiiviseksi kokemukseksi. Etenkin taiteellisuusasteen huomioon ottaen. Roolisuoritukset oli aika helmiä, ja aina kun meno uhkasi mennä liian oudoksi, jostain puun takaa tuli koukku joka palautti hyvän meiningin. Ja Vaihtolavaa oli käytetty jännästi, joskin tila oli vaan niin pieni että satunnaisia klaustrofobiakohtauksia oli vaikea välttää. Ja on aina jees päästä esityksen jälkeen näyttelijän kanssa kaljalle.

Nyt on kyllä ihan liikaa töitä, ottaen huomioon esim. gradusuunnitelmat. Onneksi kuun lopussa helpottaa, on parin viikon ajan "vain" sopparissakin luetut tiistain ja keskiviikon iltavuorot. Jos sen ajan vaikka sais käytettyä hyödyksi ja mentyä sinne arkistoon. Vaikka alkujaan mun piti kyllä käyttää tämä löysä aika ihan oikeaan, oikeaan lomailuun, mutta ei sit näköjään. Ehkä jouluna. Tai keväällä. Tai joskus.

Oh well, ruokatunti alkaa olla kohta päätöksessä. Takaisin timpurinhommien pariin (pitäisköhän oikeesti ensi kesänä hakea Seurikseen kirvaripuolelle?). Ja satuloimaan. Ja valjastamaan. Töissä on muuten ihan liikaa löysää nettiaikaa, kun taukoja riittää varsin runsaasti, eikä taukohuoneessa ole oikein muuta tekemistä kuin nettipääte. Ja Naamakirja on yllättävän koukuttava. Paha, paha yhdistelmä.