Nyt ois periaatteessa kaikki valmistavat työt Ison G:n osalta tehty, ja homma ois kirjoitusta vaille valmis. Mut koska tekstin tuottaminen takkuaa juuri nyt turkaisen paljon, tein mieluummin isosiskon vinkkaaman meeminkaltaisen. Sen mukaan minun hyveitäni ovat suhteellisuuden taju, lojaalisuus ja pyhä huolettomuus. Taivaan portille päästyäni joutunen vastaavasti selittelemään Pyhälle Pietarille kuolemansynteinäni murehtimista, vihamielisyyttä ja ylpeyttä. Testisivusto kyllä kovasti väittää murehtimisen ja pyhän huolettomuuden olevan toistensa vastakohtia, mutta kenelläpä meistä ei olisi omia sisäisiä ristiriitojaan.

En edelleenkään harrasta noita meemikulttuuriin kiintesti liittyviä henkilökohtaisia haasteita, mut jos on vapaa-ajan käyttötavoista puutetta, tehkää ihmeessä. Eikä tartte edes kutsua kahtakymmentä kaveria nähdäkseen tulokset, niinkuin eräällä toisella nimeltä mainitsemattomalla nettifoorumilla syövän tavoin leviävissä "mikä-muinaisbabylonialainen-jälkiruokadrinkki-olisit" -luonnekuvauksissa kovin usein joutuu tekemään.

Muuta ajankohtaista: oli yhdet tuttavahäät männeenä lauantaina, seuraavat ois tulevana. Ja eilisiltana töiden jälkeen porukoiden perinteinen laskiaisblinivastaanotto. On hetkiä, jolloin olen erittäin tyytyväinen, ylpeä ja onnellinen venäläisistä sukujuuristani. Sulalla kananmunavoilla, katkaravuilla, lohenmädillä, sienillä, sillillä, sipulilla ja/tai smetanalla täytettyn blinin saaminen lautaselle oikeaoppisesti vodkaryypyllä pohjustettuna on yksi merkittävimmistä tällaisista hetkistä. Kuten oikeastaan mikä tahansa muukin sukuherkkujen syömiseen liittyvä hetki. Ja sen blinin tulee sitten olla niin ohut, että sen läpi näkyy Moskova - ei mitään suomalaisten harrastamia pannukakun paksuisia ja sisältä raakoja tattaripökäleitä. Ettäs tiedätte!

Ruokaperinteistä puheen ollen: Kansallismuseon kahvilassa ei ainakaan sunnuntaina myyty laskiaispullia eikä ruuneperintorttuja. Ja kehtaa vielä kutsua itseään Kansallismuseoksi!