Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen, kaunoiseni!
Elä suutu suottakana!
En minä sinua kaannut:
itse vierit vempeleltä,
hairahit havun selältä,
puhki puiset kaatiosi,
halki haljakan havuisen.

Toissapäivänä Olde Hansassa koin sen, jonka jokaisen liharuokaa arvostavan kansanperinteen opiskelijan täytyy ainakin kerran elämässään kokea. Alkupalaksi nautittujen Ahdin antimien jälkeen eteen kannettiin lautasella kaksi isoa karhupihviä runsaiden spelttilisukkeiden, haudutettujen juuresten ja muiden härpäkkeiden kera. Ja kyllä oli hyvää! Monasti tällaiset harvinaislaatuisemmat (ja usein tyyriimmät) kulinaristiset kokemukset osoittautuvat ennakko-odotuksiin nähden pienoisiksi pettymyksiksi. Mutta karhu oli oikeasti hintansa väärtiä. Liha oli tummaa, pehmeää ja erittäin täyteläistä. Maussa oli ehkä vivahdus maksaa, kuten matkaseuralalainenkin totesi. Kyytipojaksi upposi runsaasti talon hyvää, tummaa yrtti- ja hunajaolutta. Ja pisteenä I:n päälle taivaallista ruusuvanukasta. Ravintolasta ulostautuessa olin niin täpötäynnä, että varsin väkivaltainen pahoinvoinnin aalto oli vähällä viedä jalat alta - mutta tasoittui sitten kuitenkin. Ehkä se oli nallen viimeinen koetus, onko syöjä Hänen arvoisensa. Lopulta kuitenkin mesikämmen taisi olla tyytyväinen, ja matka jatkui.

Olde Hansa on muutenkin paljoa valehtelematta yksi parhaista - ellei peräti paras - ravintola jossa olen ikinä ollut. Se on enemmän kuin pelkkä ravintola, se on kokonaisvaltainen historiallinen elämys. Historian kaupallistaminen on tehty tarkoituksella, mutta se on tehty hyvin - pitkäaikaisempaakaan historiaharrastajaa ei kamalasti jää anakronismit kaivelemaan. Onhan siellä haarukoita, kahvia jälkiruokalistalla ja muita pieniä mutta pakollisia myönnytyksiä, mutta yleisesti ottaen aikakaudelle ollaan kiitettävissä määrin uskollisia. Ja mikä parasta, katsojaa ei vedetä väkisin mukaan historiapelleilyyn, vaan tiukasti rooleissaan pitäytyvä henkilökunta pitää oman etäisyytensä. Historiallisiin puitteisiin tullaan vierailemaan ja niistä nautitaan, mutta ne eivät käy ahdistavasti iholle kiinni eikä kokijan omaa roolia sekoiteta liikaa. Tästä kokonaisuudesta voisi esimerkiksi moni suomalainen museo ottaa oppia.

Museoista puheen ollen, myös paikallinen kaupunginmuseo oli varsin nerokas kokemus. Keskiaikaista talomiljöötä oli käytetty oivallisesti hyväksi, ja sen eri kerroksissa esitettiin kaikin puolin havainnollisesti kaupungin historia perustamisesta nykypäivään. Esilleasettelu ja äänimaailma toimivat hyvin, ja teksteistä sai niin nopean yleiskuvan kuin halutessaan syventävääkin tietoa. Suosittelen ehdottomasti.

Kyllä etelänaapurit osaavat.