1751793.jpg

1751796.jpg

1751797.jpg

Kuvat ovat edellisen viikonlopun reissulta kaverin mökille Taipalsaarelle. Mentiin sinne sunnuntai-iltapäivänä, saunottiin, uitiin, laitettiin ruokaa, otettiin olutta ja pelattiin korttipelejä. Maanantaina käytiin soutelemassa Saimaalla ja lähdettiin puolenpäivän maissa Taipalsaaren Linnavuoren kautta kohti Lappeenrantaa päiväksi. Alkuillasta junalla takaisin Helsinkiin. Oli äärimmäisen rentouttavaa ja virkistävää. Tämmöistä maakuntamatkailua vois harrastaa enemmänkin.

Kotiin päästyä alkoikin sitten matalalento. Olin taannoin luvannut avustaa kaasoa kirjoittamaan pienimuotoisen fantsularpin lukioaikaisen livepelituttavan polttareihin. Muistin koko homman saatuani kaasolta ensimmäiset ideamailit just ennen Taipalsaarelle lähtöä. Polttarit oli eilen sunnuntaina. Lisäksi olin koko viikon töissä ja kalenterissa oli muutakin pientä härpäkettä, kuten ainejärjestötreffailua, mummon viikatteen teroittelua ja puoliskon pari viikkoa sitten syntyneen siskonpojan ristiäisiä.

18-19 tunnin vuorokaudet alkoivat loppuviikosta painaa jo jaloissa, kun en ole enää nuori ja notkea lukiolaislarppaaja. Kun perjantaina töissä kasattiin käsityöviikonloppua varten pöytiä markkinamyyjiä varten, väänsin sitkeästi kaksi IKEA-pöytää kasaan, vaikka mutterit tuntuivat ruotsalaisellakin standardilla olevan jokseenkin hankalassa paikassa. Puolentoista pöydän jälkeen vaksi-Hanna vinkkasi olan takaa, että olin ruuvannut jalat nätisti pöydän väärälle puolelle. Asian korjaaminen siinä vaiheessa tuntui jo vähän turhalta.

No, lauantaiset ristiäiset ja sunnuntaiset polttarit (ainakin pelin osalta - en osallistunut muuten) sujuivat kuitenkin hyvin, ja nyt on vapaapäivä. Ruokaa suostuin laittamaan, ja kohta lähden lukupiireilemään, mutta muuten olen aika tehokkaasti onnistunut välttämään turhia evänliikkeitä.

Seuraavaksi se kesänäytelmä.