Kävin eilisiltana (tai siis nyttemmin jo toissailtana) Kaislassa olusella yhden erittäin hyvän yläastekaverin kanssa, jota olin edellisen kerran nähnyt ohimennen abivuoden loppupuolella, kun olin silloisen tyttöystäväni kanssa hakemassa jotain ylppäreihin liittyviä papereita niiden lukiosta. Eikä yhdistävänä tekijänä tällä kertaa toiminut edes Facebook, vaan tämä blogi - tai ihan alunperin mun kommentti yhteen toiseen blogiin. Kummasti sitä kymmenen vuoden tauon jälkeenkin viidettä tuntia ranttasi kevyesti aiheesta ja aiheen vierestä - sillä seurauksella, että tänään töissä meinasi ääni loppua kesken. Himppasen eri polkuja ollaan noista ajoista kuljettu. Kaveri on (vähemmän yllättäen) päätynyt TKK:n opintojen kautta elektroniikkateollisuuden suuryritysten ihmeelliseen maailmaan, minä sukelsin kansankulttuurin syvyyksiin. Mutta yllättävän paljon tuttua sieltä pinnan alta löytyi. Oli hyvä ilta, kaiken kaikkiaan. Muistutti siitä, että jotkut asiat pysyvät vaikka aika muuten vipeltääkin niin ettei aina meinaa perässä pysyä.

Tarinan opetus? Tämä oman elämänsä nettijulkaiseminen voi ihan oikeasti kannattaa. Koskaan ei tiedä, kehen verkon valtaväylillä törmää. Hmm. Monille tämä taitaa olla juuri se juttu, jota nettiin naputtelussa eniten pelätään.

Nyt kuitenkin nukkumaan, vielä pari päivää pitäisi jaksaa tätäkin viikkoa. Sitten olisi luvassa piipahdus kesälomaelämään kaverin perhemökille. Vaikka onhan tuo työkin kieltämäti aikamoista kesämökkeilyä.