Joskus Ei Vaan Onnistu.

Olin aamulla lähdössä kaikessa rauhassa töihin. Käynnistin moottoripyörän, puin kypärän ja hanskat, istahdin satulaan, tönäisin seisomatuen pois ja käänsin kaasua. Kaasukahvasta kuului ikävähkö napsahdus, ja se jäi pyörimään tyhjää. Ei muuta kun myöhästymissoitto toimistolle ja äkkiä fillari pyöräkellarista esiin. Sinnikäs polkija kun tarpeen vaatiessa olen, en löysähköillä kumeillakaan myöhästynyt kuin vartin.

Päivä ei jatkunut sanottavasti paremmissa merkeissä. Olen koko kesän arponut niiden viimevuotisten kalaverkkojen pauloittamista, jottas saataisiin vihdoin Niemelän verkkovaja auki yleisölle ensi vuonna. Reetta eräänä päivänä tylsistyessään väkersi kiveksiäkin vinon pinon, ja valmiita kohojakin oli varastossa. Jotenkin se työhönt tarttuminen on vaan jäänyt (viimeisen puolentoistakuukauden ajan pitkälti kesänäytelmäteknisistä syistä). Ajattelin kuitenkin olla viimeisinä työpäivinäni reipas poika, ja ainakin saattaa tuon pauloitusprojektin aluille. Jos joku toinen reipas poika (tai miksei tyttökin) sen sitten saattaisi päätökseen.

No, monimetrisen verkon ja venkuloivien tuohikohojen puljaaminen alati katkeilevaan pellavalankaan varsin saaristolaishenkisellä tuulisäällä ei aina ole sitä kivuttominta ja mutkattominta hommaa. Etenkin kun mulla ei ole pauloittamisesta mitään edeltävää kokemusta, vaan oli pärjättävä museon köykäisillä käsityöohjeilla ja valtaisan suurella käsityöläiskokemuksellani. Kun veren adrenaliinipitoisuus oli aamun jäljiltä muutenkin vähän kohollaan on myönnettävä, että pari ärräpäätä taisi silloin tällöin päästä lipsahtamaan.

Ja eikös juuri silloin pärähdä paikalle kromitukkakomppanian kärjessä eräs tietty, vaaleahiuksinen risteilijä"opas", jota me kaikki niin kovasti rakastamme. "Siis voisitsä mitenkään tehdä mun hommia mun puolesta, ku nää niin tykkää siitä ja mua ei huvita..." Onneksi siinä tilanteessa käden ulottuvilla ei ollut mitään käpyä ja tuohirullia vaarallisempaa asetta - muuten en olisi vastannut seurauksista. Vaan enpä kyllä opastanutkaan.

No, huomenna tämäkin lysti loppuu - viimeistä työpäivää kun viedään. Nyt voisin harkita pitsan ja oluen hakemista suoraan lähikaupasta, kulkematta parkkipaikan kautta. Pyörän kohtaloa voi sit ihmetellä vaikkas maanantaina, kun on vapaata.