Tuossa se nyt on, yhden kesän ja kahden päivän sinnikkään työn tulos. Sain kun sainkin sen pauloitettua näinä viimeisinä päivinä. Okei, päätylangat jäi pujottelematta, mutta sen nyt hoitavat vaikka toimistolla tarpeen vaatiessa - en enää viimeisten tuntien aikana jaksanut lähteä etsiskelemään sopivaa lankaa kässähuoneesta. Kivekset on siis Reetan käsialaa, muu omin pikku kätösin viännettyä. Myönnettäköön, että tuon tuijottaminen aiheutti hetkellisen ylpeyden tunteen rinnassa - minä kun tiedostan peukaloni sijainnin kämmenpohjan keskellä varsin hyvin. Kännikameran kuva ei tee lopputulokselle oikeutta, mutta puolisko pölli oikean kameran aamulla töihin lähtiessään, kun niillä on siellä teemaviikonloppu.

Kesän muu saldo oli kaksi vanhan futonrungon jalasta veistettyä puulusikkaa, ja kuusi katajaista kinnasneulaa. Produktiivinen lapsi.

Näihin tunnelmiin olikin hyvä lopettaa kulunut kesä 'Saaressa. Kulunut kesä oli kaikin puolin ihan jees, mutta jäi kyllä omalla ranking-listalla aika kauas edellisvuodesta. Sateisen kolealla säällä ulkoilmassa työskentelystä ei nauttinut niin kovasti, ja asiakkaatkin tuntuivat nihkeämmiltä. Työkaverit oli ihan jees, mutta samanlaista kaverihenkeä ei sittenkään päässyt muodostumaan. Ehkä osittain siksi, että aloitin työt vasta kesäkuun alusta, pari viikkoa valtaosaa myöhemmin. Kesänäytelmän tekeminen oli taas kerran aivan mahtavaa, mutta siihenkään en henkilökohtaisista kiireistä johtuen kyennyt uppoutumaan samalla sataprosenttisella hurmalla kuin viime vuonna (mikä ei ehkä sinänsä ole muun elämän huomioon ottaen pelkästään huono juttu). Lisäksi viime talven jäljiltä painava Virastoväsymys tuntui jomottavan takaraivossa. Organisaation idiotismien entisenkaltainen ignoraaminen ei oikein mitenkään onnistunut, vaikka luova ja oma-aloitteinen kesätyöporukka yleisesti ottaen pystyikin paikkaamaan ylemmän tason mokailuja enemmän kuin voisi vaatia. Pyörän uudelleenkeksimisprosessin seuraaminen sivusta ei enää neljäntenä vuonna jaksanut naurattaa.

Näin ollen tämä kesä tulee hyvin todennäköisesti jäämään minun viimeisekseni tuossa työpaikassa, ainakin näissä työtehtävissä. Jos mahdollisuutta yllä mainitun pyörän kehittelyyn vaikuttamiseen tarjotaan, lupaan harkita uudelleen - mutta lafkan rekryperiaatteet tuntien todennäköisyys tälle on aika pieni. Luultavimmin jättäydyn siis ensi vuonna teatteriohjaajaksi harrastajapohjalta, ystäväyhdistyksen nimissä. Toisaalta ensi vuosi on museon satavuotisjuhlavuosi, mikä voisi parhaimmillaan poikia vaikka mitä jännää...

Koputan siis puuta ja menen korkkaamaan kaljan.