Syksyn kausipäivitys, osa x: uusi talvitakki, näöntarkastus ja uudet silmälasit. Ja 500€ meni, jotta vingahti. Jokohan sitä näillä pärjäisi taas jonkin matkaa eteenpäin? Parturissa pitäisi kait vielä käydä - nämä korvien yli tursuavat enkelinkiharat eivät ihan käy yhteen alati pakenevan mikkihiirikaljun kanssa.

Olen dissannut aika voimakkaasti Sofi Oksasta luettuani Stalinin lehmät ainejärjestön lukupiirikirjana. Peiteltyä omaelämänkerrallisuutta mukataiteellisen toimimattomalla kertojanotteella ja raflaavalla teemalla - pahimman luokan mainstream-undergroundia. Lauantaina Kokoteatterissa nähdyn High heels societyn ensimmäiset minuutit vahvistivat mielikuvaa. Sitten näyttelijät (vai miksi niitä nyt tituleeraisi) korkkasivat ensimmäisen pullonsa, ja esitys puhkesi kukkaan. Koherenttia kokonaisuutta esitys ei muodostanut, mutta yksittäisten kohtausten ivallinen huumori puri napakasti, ja draamalliset toteutukset toimivat. Erityisesti pidin kuvan ja kerronnan yhdistämisestä, josta nousikin opiskelijakaverin näyttelijäavopuolison kanssa jonkinlaista keskustelua esityksen jälkikaljoilla. Sen pakollisen itkupotkuraivarikohtauksen olisi voinut jättää väliin, mutta kaikenkaikkiaan esitys yllätti minut varsin positiivisesti. Marraskuun esitykset näkyvät olevan loppuunmyytyjä, mutta tammikuussa niitä näkyisi olevan tarjolla lisää.

Huomenaamulla olisi Vinttiopastus museolla. Peittoaa varmasti päivänavauksena tämänpäivän YT-neuvotteluaiheisen keskustelutilaisuuden Akavan lakimiehen kanssa.