Käytiin tosiaan männäviikolla melkoisen spontaanilla päiväristeilyllä Tukholmassa (kun ei menty tänä vuonna Folklandialle). Risteily oli ihan tavallinen ruotsinristeily - eli aikamoisen loistava pikairtiotto arjesta. Koska molemmat osallistujat olivat piskuisen puolikuntoisia, risteilyohjelma noudatti kevyempää kaavaa. Menomatkan ilta kului hyttipiknikin ja aikaisen nukkumaanmenon merkeissä, jotta seuraavana päivänä jaksettiin skarppina matkakohteessa. Perillä oli vähän päälle kuusi tuntia tehokasta peliaikaa mainion aurinkoisessa pikkupakkassäässä. Siinä ajassa ehtii hyvin pyörähtää kaupungilla, ja käydä tutustumassa yhteen museoon kunnolla. Arpaonni lankesi tällä kertaa Historiska museetin kohdalle. Valintaa ei käynyt katuminen.

Kaikki ruotsalaiset museot, joissa olen tähän mennessä käynyt ovat olleet järjestään hyviä tai tosi hyviä. Historiska museetista ei etsimälläkään löytynyt poikkeusta tähän sääntöön. Yleinen näyttelyarkkitehtuuri oli toimivaa tai erittäin toimivaa, esineet palvelivat kerrontaa eikä niitä oltu vain lätkitty näytille muka itseisarvoisesti. Erityisesti tykkäsin esihistoriaosastosta, jossa näyttelyn "juoni" oli kirjoitettu hautalöydöistä löydettyjen ihmisten oletettujen elämäntarinoiden ympärille. Tekstit oli kirjoitettu rehellisesti kysymysmuotoon, eivätkä ne yrittäneetkään julistaa totuuksina asioita joita ei voi varmaksi sanoa. Kulman takana oli tietoiskuja museotyöstä itsestään, ja historian tuottamisen tuskasta. Ihan nerokasta!

Muut osastot ei ehkä yltäneet ihan esihissan tasolle, mutta kyllä täällä idässä niistäkin voisi ottaa mallia. Viikinkiaika oli toki puolen vuoden mättötreenihikoilun päätteeksi pakollinen pyhiinvaelluskohde. Vaihtuva näyttely (Neitsyt Maria -teemalla) oli audiovisuaalisesti ihan kiva, muttei ehkä koskettanut sen syvemmin. Lukuunottamatta ehkä näyttelysalin vaginaalista pääovea. Keskiajalle päästäessä alkoi aika jo loppua kesken, ja osasto meni vähän juosten suorittamiseksi. Lopuksi käytiin vilkaisemassa perheen pienemmille suunnattu mininäyttely leivästä (ja vähän muistakin viljatuotteista), joka oli oikein hupaisa sekin. Sitten pitikin jo juosta takaisin laivarantaan.

Paluumatkalla oli pakko syödä perinteinen laivabuffet, ja käydä yökerhossa nauttimassa illan ohjelmasta. Nauttiminen olisi kenties ollut helpompaa ilman niitä firmaristeilyllä olevia keski-ikäisiä, ruotsalaisia mänttejä. Ja matka päättyi aikamoiseen klassikkoon, kun starköllimpun pahvikahva sanoi itsensä irti Olympiaterminaalin ratikkapysäkille juostessa. Esirukoukseni ovat siitä lähtien olleet tiukasti omistettuja sille autuaalle sielulle, joka tuossa tilanteessa ojensi pelastavan muovipussinsa. Ilman sitä olisi tilanne mennyt lukiokaverin sanoin ns. "reisille".

Hengissä ja tölkit ehjinä selvittiin kuitenkin kotiin. Tästä oli hyvä jatkaa viikonlopun Vintti- ja opastusputkeen.