Pakastimen perukoilla oli jo jonkin aikaa lojunut vajaa kilo halvennuksesta ostettua paistilihaa, ja sille piti vapaapäivän kunniaksi keksiä jotain käyttöä. Paistia tulee kuitenkin tehtyä niin harvoin, että valmiita paistireseptejä ei oikein lonkalta automaagisesti tule. Ja koska paistia saa käsiinsä niin harvoin, sen kerran kun paistintekoon ryhtyy, arvokasta lihakimpaletta ei vahingossakaan halua pilata. Varman päälle siis, ja reseptejä huolella punniten ja noudattaen.

Tänään ei kuitenkaan ollut lainkaan sellainen päivä, että olisin jaksanut keskittyä tuntitolkulla optimaalisen reseptin metsästykseen ja järkähtämättömään opiskeluun. Selailin tuskastuneena kotikokki.netin paistilistoja, eikä mikään tuntunut kolahtavan ihan kohdalleen tai soveltuvan käytettävissä oleviin ruoka-aineisiin. Linnapaistia parikin kotikokkia hypetti, mutta reseptien ainoa yhdistävä tekijä tuntui lihan lisäksi olevan anjovis, joka ei isän vorschmackkokeilujen jälkeen ole ollut järin tervetullut vieras minun keittiööni. Eikä kaikki muutkaan ainekset olleet ihan alepankantaman päässä.

Improamiseksihan se siis meni.

Ja juu, kuva on aika epäinformatiivinen. Mutta olen näköjään fakkiutunut tapaani koristaa ruokaplokkauksia fotolla.

Linnapaisti a'la Wallu (3-4 annosta)

0,8 kg naudan paistilihaa
3 porkkanaa
2 sipulia
n. 1/2 prk hapankermaa
1,5 dl coca colaa
1,5 dl vettä
1 rkl omenaviinietikkaa
1 lihaliemikuutio
3-4 laakerinlehteä
mustapippuria
valkosipulijauhetta
vehnäjauhoa
voita (ja öljyä) paistamiseen

Lihalle annetaan joka puolelta nätti pintarusketus kuumalla valurautapannulla voissa, ja laitetaan laakerinlehtien kera paistopussissa uunivuokaan. Sama käsittely lohkotuille sipuleille ja viipaloiduille porkkanoille. Sitten tehdään liemi sekoittamalla vesi, cokis (pepsikin käynee, mutta kokista ei kannata tähän nesteytystä ottaa), etikka ja murennettu lihaliemikuutio, maustetaan mustapippurilla ja kaadetaan lihan ja vihannesten päälle. Pussi kiinni, pari ilmareikää siihen, joululahjapaistimittari paikoilleen ja homma uuniin, 175 asteeseen. Lihan kypsyysaste riippuu makutottumuksista, itse annoin kypsyä jonkin verran yli tavoitelämpötilan (n. 90-100 asteeseen, eli suunnilleen sen tunnin), käänsin uunin 75 asteeseen ja annoin hautua runsaassa liemessään vielä toisenkin tunnin. Kun paisti on valmis (ja valmistumista odotellessa tehdyt lisukkeet samaten), otetaan uunista, kaadetaan pussista n. 3 dl nestettä talteen, suurustetaan vehnäjauholla kastikkeeksi ja lisätään vielä kuumennuksen päätteeksi hapankerma. Tarjoillaan esim. kuvan mukaisesti peruna-porkkanamuussin ja vihersalaatin kera.

Kotikokki.netin sivustoilla käytettiin (anjoviksen lisäksi) esim. siirappia, sokeria, sherryä, konjakkia ja/tai vahvaa kahvia. Sherryä tai konjakkia ei ollut, joten siitä piti heti kättelyssä luopua. Olisi kyllä varmasti tuonut kivan lisän. Kahvin ja sokerin/siirapin korvasin kolajuomalla, ja korostin kastikkeen hapanimelyyttä hapankermalla (jossakin reseptissä käytettiin muistaakseni tavallista ruokakermaa). Paistista ja kastikkeesta tuli kyllä hyviä (ainakin ottaen huomioon kokin koomatilan), mutta kastikkeen suurustus meni rehellisesti sanottuna ihan vituroilleen. Unohdin väsypäissäni ruskistaa jauhot aluksi, ja koetin paikata tilannetta kippaamalla jauhot suoraan liemeen. Tämäkin taktiikka olisi teoriassa voinut toimia, jos olisi malttanut lisäillä jauhoja riittävän hitaasti ja mielellään nestetilkassa turvotettuna, koko ajan sekoittaen. Saatte arvata, maltoinko.

No, hyvää se oli siitä huolimatta - kunhan pahimmat klimpit oli ensin ongittu pois.

EDIT: Perseensuti, taidan tosiaan olla loman tarpeessa. Valkosipulijauhe meinasi ihan unohtua. Lisätään maun mukaan samalla kun mustapippurikin. Ensi kerralla voisi myös muistaa kokeilla niitä kokonaisiakin valkosipulinkynsiä...