Vointi alkaa hiljalleen olla parempi, joskin räkäisä olo on kestänyt yllättävän pitkään. Taisin itse asiassa sairastaa sen taannoisen vatsatautiviruksenkin tässä samalla, joskin tosi lievänä. Tai ainakin pakka oli pari päivää pikkuisen sekaisin ja pieretti niin maan p******esti.

Hooh, voisi taas yrittää sitä gradua edistää. Nyt Sodan loputtua opasvaraustilanne on ollut huomattavan laskusuhdanteinen. Tällä viikolla mulla on kaksi opastusta - molemmat huomenna. Toinen niistä omalle vanhalle lukiolle. Aikaa olisi siis vaikka rötväillä, mutta jotenkin tän sairastelun ja ehkä kevätväsymyksenkin tiimoilta on vielä vähän nuutunut ja epämotivoitunut olo. Edes ulkona paistava kevätaurinko ei liiemmin puhuttele. Pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni.

Käytiin viime perjantaina taas vaihteeksi oopperassa katsomassa tanssia. Ohjelmistossa oli kaksi esitystä, Jiri Kyliánin Stepping Stones ja Mats Ekin Fluke. Kyliánin tuotantoon olin ehtinyt tutustua jo aiemmin, ja pitänyt kovasti. Tälläkin kertaa esitys onnistui väreillään, valoillaan ja musiikillaan luomaan illuusiomaailman, jota oli vaan yksinkertaisen kiva katsoa. Joskin tempo oli niin verkkaisen rauhallinen, että meinasin väsyneenä ja vähän puolikuntoisena nukahtaa kesken leikin. Mats Ekin esityksessä oli hyvät hetkensä ja yksityiskohtansa, mutta kokonaisuus oli jotenkin epätasainen, rauhaton - ja ylipitkä. Puhumattakaan siitä, että musiikki oli aika ajoin ihan liian kovalla.

Mutta oli kiva käydä katsomassa. Oopperassa käynti on kieltämättä vähän porvarillista ja tyyristä - mutta lienee myönnettävä, että siellä on esitysten standardit niin korkealla, että täydellisiä floppeja tulee harvoin vastaa. Nurkkateattereiden kokeellisissa esityksissä tason heittely on yleensä aika tavalla hurjempaa.

Ainiin, pitänee vielä mainita: oltiin tänään radiossa kollegan kanssa, suorassa lähetyksessä Yleisradion Kultakuumeessa puhumassa 'Saaresta (oltiin sitten ainoat puhujat, kun ei sinne ketään virallisten tahojen edustajia suvainnut saapua). Löydettävissä vielä tämän viikon ajan Ylen Areenasta, jos jotakuta kiinnostaa.