Tämänvuotinen kesäteatteriproduktio on nyt onnellisesti takanapäin, ulkomuseon henkilökunnan satavuotisjuhliin tilattua ekstranäytöstä lukuunottamatta. Proggis oli, vaikka itse sanonkin, jälleen kerran onnistunut. Tämänvuotisesta käsiksestä tehtiin ihan tarkoituksella vähän kenties edellisvuosia haastavampi. Genre ei ollut ihan yhtä kieli poskella vedettyä huumoria kuin edellisvuosina, vaan hakusessa oli vähäsen jännitystä ja mystiikkaakin. Ja se vaatii näytelmältä ja näyttelijöiltä heti enemmän. Itse ehdin työkiireiltäni näkemään vain ihan liian vähän esityksiä, mutta ainakin niiden pohjalta olen ihan tyytyväinen. Palautekin on ollut pääosin positiivista, joskin pari ihan hyvää käsikirjoitus- ja ohjausteknistä huomiotakin sain korvavaikkujen taakse kätkettäväksi. Ilmeisesti näytelmä myöskin kehittyi esitysten aikana ja välillä, ja varsinkin seuraamissani viimeisen sunnuntain esityksissä tyypeillä oli meno päällä.
Kaikenkaikkiaan olen hyvin, hyvin tyytyväinen. Olen potenut vähän huonoa omaatuntoa siitä, että näillä aikatauluilla en ole ehtinyt satsata koko proggikseen riittävällä antaumuksella. Että mä vain käväisen vetäisemässä treenit sovittuina aikoina ilmeettömästi, eleettömästi ja hajuttomasti. Että musta on tullut se, joka ensimmäisenä sanoo "ei" treenikaljoille, ja lähtee mieluummin kotiin nukkumaan. Että mä en ole työkiireiltäni kyennyt olemaan läsnä riittävästi antamassa näyttelijöille olalletaputuksia, onnenpotkuja, tsemppauksia ja huonoa huumoria esitysjännityksen rikkomiseksi. Että mä en kykene psyykkaamaan kaikkia proggiksessa mukana olevia riittävän vahvaan tekemisen meininkiin, joka on vuodesta toiseen ollut näiden teatteriproduktioiden keskeisin kantava voima.
Onneksi olen mitä ilmeisimmin ollut ainakin pääosin väärässä pelkoineni. Tyypit suoriutui hienosti, ja kaikki nauttivat mitä ilmeisimmin koko hommasta. Ja sehän on tärkeintä. Jos tekemisestä nauttii, kykenee vaikka mihin - ainakin kunhan muistaa oman tasonsa ja haastaa itsensä silleen sopivasti.
Ja sunnuntai-iltana esitetty opasversio oli rehellisesti sanottuna paras koskaan näkemistäni kesänäytelmäopasversioista. Seurannut bilekin on yksi kesän kohokohdista.
Ja nyt kun näytelmät on näytelty, voi hiljalleen alkaa laskeutua arkeen. Mutta millaiseen arkeen? Nykyinen työsoppari päättyy ensi viikonloppuna, sen jälkeen työtilanne on yksi suuri kysymysmerkki. Huomisaamuna olisi työhaastattelu Jonnekin Ihan Muualle, katsotaan mitä siitäkin tulee. Gradunkin voisi yrittää hiljalleen saattaa päätökseen. Onneksi on säästöjä, ja vielä pari opintotukikuukauttakin jemmassa pahimman päivän varalle. Eiköhän tässä hengissä selvitä. Nyt just ei oo sellaista oloa, että jaksaisin ihan hirmuisesti murehtia tulevasta.
Muuta mukavaa: serkkupoika tuli Jenkeistä piipahtamaan kotimaassa, ja käväisi toissapäivänä naimassa pitkäaikaisen tyttöystävänsä ja kihlattunsa Espoon kartanon puutarhassa. Hääjuhla oli hieno, joskin ällistävän jenkkityylinen. Äiteekin taisi tykätä. Oli kovasti sitä mieltä, että tällaisia pippaloita saisi suvussa olla enemmänkin. Tuotantotehokkaina suomalaisina tuoreet aviopuoliskot lensivät jo tänään takaisin rapakon taakse, sulho kun palaa sorvin ääreen heti huomenna. Todellinen häämatka, siis.
Pitäisi joskus saada aikaiseksi käydä visiitillä sielläkin. Mä en olekaan koskaan ollut Amerikassa.
PS: Niin paljon kuin haluaisinkin hypettää tätä kesäteatteriproggistamme on myönnettävä, että tänä kesänä se jää kyllä kevyesti erään toisen 'Saareen liittyvän kulttuuripläjäyksen jalkoihin.
