Joo, kuten joku FB:ssä onkin tainnut mainita - ihan kiva että oli Oikea Talvi, mutta voisi jo hiljalleen häipyä hittoon siitä. Tässä talvessa on kuitenkin ollut muutakin rasittavaa kuin jatkuva paleleminen.
Kuten aina maaliskuun kolmantena, juhlittiin tänäkin vuonna perjantaina 5.3. armaan ainejärjestömme vuosipäivää. Tänä vuonna järjestö täytti pyöreät neljäkymmentä vuotta, eli juhlat olivat kerrassaan merkittävät. Ja kyllä siitä otettiinkin ilo irti, oikein lattialle valahtaen:
Pidin vuosijuhlassa lyhyen puheenvuoron, jossa muistelin tämänvuotisen tilaisuuden olevan opiskelijaurani ensimmäinen vuosijuhla jossa en ole minkäänlaisessa virallisessa järjestely- tai ohjelmavastuussa. Valitettavasti vuosien vierimisellä on sivuvaikutuksensakin. Kuten esimerkiksi se, että jossakin vaiheessa joutuu muuttamaan edukkaasta opiskelija-asunnosta aikuisten asuntomarkkinoille. Meillä tämä muutos - johon aiemmissa postauksissa ehdin vähän viitatakin - tuli passelisti vuosijuhlaa seuraavana päivänä.
Lievällä haikeudella (ja kenties vähemmän lievällä kohmelolla) pistettiin vanha koti pakettiin ja muuttopitsat uuniin. Koskela oli - ulko-oven olemattomasta äänieristyksestä ja loppuvaiheen huutavasta alakerran rouvasta huolimatta - ehkä ensimmäinen kodilta tuntunut oma koti. Tykkäsin kovasti lähikorttelien 70-lukulaisesta karheudesta, josta pääsi halutessaan pakenemaan vain kivenheiton päähän Vanhankaupungin, Puu-Oulunkylän, Puu-Käpylän ja Kumpulan idylliin. Naapurin Alepan valikoimat eivät aina olleet ihan täydelliset, mutta kolmen minuutin kävelymatka antoi aika paljon anteeksi. Ja bussilla pääsi alle puolessa tunnissa kotiovelta keskustaan - aina silloin kun se sattui aikataulun mukaisesti kulkemaan.
Sunnuntaiaamuna oli kuitenkin väistämättä herättävä aamuvarhain hakemaan muuttoautoa, ennen kuin kutsuttu muuttoapu saapui puolen päivän maissa. Tehotiimi sai yhdellä paketti- ja kahdella henkilöautokeikalla (josta toinen heitettiin kahdestaan lauantai-iltana) kahden hengen maallisen omaisuuden muutettua Suur-Kallion alueelle. Kissa oli viety evakkoon Espooseen jo aiemmin. Uusi koti näytti alussa asiaankuuluvan sekasortoiselta.
Pikku hiljaa viimeisten parin viikon aikana asiat ovat kuitenkin alkaneet löytää oman paikkansa, ja koti näyttää päivä päivältä enemmän kodilta.
En valita. Asunto ei ole neliömääräisesti paljoa edellistä isompi, mutta pohjarakenteeltaan selvästi kaksio eikä kahden soluhuoneen yhdistelmä. Liikenneyhteydet ovat kertakaikkisen mainiot - ratikalla ja bussilla pääsee kätevästi minne vaan, eikä metrollekaan ole kuin kymmenen minuutin kävelymatka. Työmatkakin lyheni kymmenellä minuutilla ja erityisesti yhdellä todella vittumaisella junanvaihdolla. Alakerrassa on iso ja hyvin varusteltu kauppa, eikä sinne tulevien rekkojenkaan melu haittaa näin korkealla. Lähitienoilla on muutenkin niin paljon palveluita, että oikein hirvittää. Moni kaveri asuu myös ihan kävelymatkan päässä, joten iltapelmenitreffien sun muiden spontaanin sopimisen pitäisi ainakin teoriassa olla helppoa. Ja onhan se myönnettävä: ratikalla ajelu omalta kotiovelta on oikeasti aika vinkeätä. Rappukäytävästä tunkeva tupakansavukin saatiin torpattua aika tehokkaasti ovitiivisteiden vaihdolla. Ei valittamista.
Vuosijuhlapuheessa viittaamaani varttumiseen kuuluu kuitenkin muitakin lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi valmistuminen. Kuten parista edellisestä postauksista - ja niitä ympäröivästä blogihiljaisuudesta - on voinut päätellä, tämä valmistumisprosessi on ollut aika aktiivisesti käynnissä näiden viimeisten kuukausien aikana. Ainakin siihen asti, kunnes näppäimistö kiskottiin käsistä ja pakattiin muuttolaatikkoon.
Toissailtana sain sitten kolmannen perättäisen tanssitunnin kustannuksella lisättyä viimeisen pisteen esitarkastuskommenttien perusteella korjattuun graduversioon, josta tuli eilen kaksi siistiä printtikopiota. Tänään pidin aamupäivän vapaata töistä ja kävin tiedekunnan opintopalveluissa tekemässä pääministerimme onnelliseksi. Illalla tulin Alkon kautta kotiin, ja pistin skumppapullon pakkaseen odottamaan puolisoa ja lohi-salaatti-illallista. Nyt voisin pestä naaman, istahtaa alas ja jäädä odottamaan huhtikuun alkupuolella tulevaa arvosanaehdotusta. Ja sitä olutta.
Oluesta puheen ollen, ollaan ensi lauantaina menossa juhlistamaan kaverin kolmekymppisiä Rääveliin, lihapatojen ja olutkippojen ääreen.
Well, well. Saatanpa todella ottaa olusen palanpainikkeeksi!
