Näin kahden viikon reissun jälkeen kuuluu luontaisesti tehdä se valokuvilla höystetty fiilistelybloggaus, jossa hehkutetaan kuinka siistiä muualla on muistaen kuitenkin, että oma maa on aina se mansikka. Siirryn tähän ihan kohta. Ensin on kuitenkin ihan pakko päästellä vähän paineita vähemmän mieluisilla markkinointi- ja asiakaspalvelukokemuksilla. Kun laittaa paskan tähän postauksen alkuun, voi sitten jälkikäteen rauhoittua positiivisilla reissufiiliksillä.

Ensimmäinen kokemuksista liittyy suoramarkkinointiin. Sain taannoin pyöränhakureissulla maalla puhelun Suomen Energiayhtiöltä. Myyjällä oli totuttuun tapaan ennen kuulumattoman hyvä tarjous kahden vuoden määräaikaisesta ekosähkösopimuksesta. Kerroin kohteliaasti, etten tee tämän sortin päätöksiä puhelimitse, mutta otan ilomielin vastaan mainoksia myöhempää tutustumista varten. Tämä sopi kuulemma mainiosti, ja myyjä alkoi ottaa yhteystietojani ylös. On kenties pikkaisen omituista kysyä henkilöturvatunnusta mainosten lähettelyyn, mutta minulla ei ollut aikaa tivata puhelinmyyjen periaatteista.

Paskan haju kävi kuitenkin ylitsepääsemättömäksi siinä vaiheessa, kun myyjä ystävällisesti tiedusteli suostumustani irtisanoa nykyinen energiasopimukseni, mikäli emme erikseen neljäntoista vuorokauden harkita-ajan sisällä peru yhtiön lähettämää sopimusilmoitusta. Koska olin jo hetkeä aiemmin sanonut, etten tee puhelimessa mitään vatun sopimuksia, alkoi tässä vaiheessa vähän sapettaa. Olin kuitenkin edelleen mielestäni asiallinen, kun ehdottomasti kielsin yhtiön edustajaa kajoamasta nykyiseen sopimukseeni. Tässä vaiheessa minulle lyötiin luuri korvaan. Tapahtumasta ehti vierähtää jo jokunen viikko, ja ehdin vähän niinkuin unohtaa koko hässäkän.

No, Portugalista palatessa puhelinmyyjän mainitsema sopimusilmoitus oli sitten odottamassa postiluukussa, perustuen suullisesti saatuun valtakirjaan. Voiko kaksi suomen kielen helpoita vokaalia tosiaan olla niin vaikeaselkoisia? EI!

Voitte uskoa ettei kirjallinen peruutusviestini ollut enää kovin rakentavan sävyinen. Ilmeisesti (ja toivottavasti) tällä kertaa viesti meni kuitenkin kertasähköpostista perille. Ei niin, ettenkö ymmärtäisi puhelinmyyjien lähtökohtaisesti tekevän kaikkensa uusien asiakkaiden haalimiseksi, mutta suoran kiellon kunnioittamatta jättäminen on minusta jo aika paksua. No, laitoin ilmoituksen kuluttaja-asiamiehellekin, varmuuden vuoksi. Onneksi sain nuo työnhakukuviot sumplittua ennen tätä farssia, nyt voin suosiolla vain lyödä kaikille tuntemattomille numeroille luurin korvaan. Pahoittelut siis, jos minua on hankala tavoittaa puhelimitse - syyttäkää Suomen Energiayhtiötä.

Toinen rähinän aihe liittyy itse matkantekoon. Matkattiin Brysseliin Blue1:n lennolla, jonka piti lähteä maanantaiaamuna klo 06.50. Oltiin check-in -jonossa tuntia aiemmin, mikä olosuhteet huomioon ottaen oli ehkä naftisti ajoitettu (toisaalta, silloin bussitkin kulkevat vain kerran tunnissa). Perillä meininki muistutti meksikolaista poroerotusta: jonotettiin ensimmäiset 10-20 min. väärään jonoon, kun jonoja ei oikein erottanut toisistaan, check-in -automaatit olivat lihavien saksalaisten kansoittamia (Lufthansalla ei ole nykyään henkilökohtaista check-iniä lainkaan), ja palvelemassa olevista kolmesta pisteestä yksi oli järjestään kiinni. Huonostihan siinä kävi: päästiin tiskille kymmenen minuuttia ennen koneen lähtöä, kun portteja oltiin jo pistämässä kiinni.

Lennolta myöhästymisen voi osin laittaa oman varautumattomuuden piikkiin, mutta palvelu jonka lentokentällä saimme oli täysin ala-arvoista. Check-in -virkailija ei meinannut ottaa meitä vakavasti, kun kerroimme olevamme todellakin yrittämässä siihen ihan kohta lähtevään koneeseen. Olisi nyt saman tien nauranut päin naamaa. Palvelu ei sanottavammin parantunut mennessämme selvittelemään tilannetta Blue1:n tiskille. Virkailijalle tuntui olevan olennaisempaa sättiä meitä siitä, kuinka vähän aikaa tilanteessa varasimme emmekä käyttäneet nettiä tai automaatteja (jonne oli edelleen niiden satojen lufthansalaisten jono). Vasta ripityksen jälkeen hän tulosti meille liput iltapäiväviiden lennolle - kysymättä kertaakaan esim. toiveitamme. Pahoittelemme kovasti aiheuttamaamme vaivaa. Ehkä lentomatkailu ei kuitenkaan ole yhtä lailla jokapäiväistä ja arkista rutiinia kuin esim. paikallisbussilla matkustaminen, ja ostaessani lipun (ainakin hintalapun perusteella) ns. normaalilta lentoyhtiöltä toivoisin kenties pikkaisen parempaa asiakaspalvelua kuin halpalentoyhtiöillä. Jonkin verran asiakaspalvelua itsekin harjoittaneena ymmärrän stressaavan tilanteen aiheuttaman paineen, mutta ainakin minä olen jonkinlaisena perussääntönä pitänyt sitä, ettei tällaista stressiä koskaan - koskaan - pureta asiakkaan niskaan.

Tästäkin lähti tulikivenkatkuista asiakaspalautetta. Katsotaan miten siihen reagoivat - jos reagoivat. Sen jälkeen voidaan harkita ko. yhtiön asiakkaaksi palaamista. Pärrkele!

Ehkä kiukkuisten asiakaspalautteiden jalo taito kuuluu osana aikuistumista. No, nyt voidaan sitten siirtyä itse asiaan:

Viikko Portugalissa hyvällä porukalla oli aika lailla kaikin puolin onnistunut setti. Lähdettiin siis kaveriporukalla reissuun, avecit mukaan lukien kahdeksan hengen poppoolla. Majoitusta varten oltiin varattu huvila Cascaisista, paikalliselta Kirkkonummelta, vajaan tunnin paikallisjunamatkan päässä Lissabonista. Konsepti osoittautui varsin toimivaksi. Itse huvila vastasi prikulleen kuvauksia, eli oli hintaansa nähden aivan käsittämättömän päheä. Casaisin keskustaan oli kolme kilometriä, mikä välillä (esim. kauppakassien kanssa auringonpaahteessa) oli vähän suolainen matka - mutta taksilla pääsi taittamaan välin alle neljällä eurolla. Huvilalla viihtyi itsessäänkin rentoutumassa, mutta jottei koko reissu olisi mennyt pelkäksi poolilla tissutteluksi sieltä pääsi myös kivuttomasti pois. Käytiin muun muassa Lissabonissa kaupunkivisiitillä, Sintran luonnonsuojelualueella patikoimassa, seuraamassa sekä Portugalin että Brasilian putoamista jalkapallon MM-kisoista sekä Estorilin kasinossa häviämässä viisi euroa. Syötiin merenelävää niin, että erästä äyriäiskammoista matkakumppaniamme hirvitti.

Jotkut tuttavat ovat sanoneet, että heille Portugali on Se Paikka Maailmassa - vähän niin kuin Italia toisille. Jotain elämää suurempaa. Mä en tavoittanut ehkä ihan tyhtä isoja fiboja, mutta toisaalta mun tyyliin ei muutenkaan kuulu nostaa yhtä paikkaa ylitse muiden. Vaikuttavin kokemus oli ehkä lempeän usvan hyväilemä Sintran haltiametsä linnoineen ja pömpööseine palatseineen, mutta sekin oli vain yksittäinen kokemus. Kaikessa on puolensa ja puolensa. Mutta kyllä mä Portugalista tykkäsin. Meininki oli rentoa, mutta olennaisimpiin infrastruktuureihin (julkinen liikenne, kauppojen aukiolot, jne.) saattoi aika hyvin luottaa. Vähän samanlainen yleisfiilis kuin taannoin Maltalla. Ainoa pieni miinus tuli saapumisillan taksiseikkailusta, kun englantia taitamaton setä ei millään meinannut löytää perille - ja yritti laskuttaa koko seitsemänkymmenen euron odysseian (35 euron reitillä) asiakkaillaan. Muuten homma pelasi aika moitteetta.

Aika kollektiivinen johtopäätös oli, että tämän huvilalomareissun voisi toteuttaa uudemmankin kerran.

Ja kun Portugalista kotiin päästiin, odotti lyhyen (tosin yllä mainitusta säädöstä johtuen kymmenen tuntia aiottua pitemmän) kotipysähdyksen jälkeen uusi lähtö Brysseliin.

Brysselin reissu oli ensisijaisesti sukulointireissu puolison lähiomaisten luona, joten se oli tyyliltään hyvin erilainen kuin edeltävä aikuisten lomamatka. Sellaisenaan sopi kyllä hyvin ajankohtaan - viikon enempi vähempi aktiivireissailun jälkeen ei välttämättä olisi jaksanutkaan olla jatkuvasti juoksemassa turistikohteelta kuppilalle ja takaisin. Olennaisimmat tuli koettua - kusevat kakarat, ranskalaiset perunat (belgialainen keksintö, mind you) ja maailman laajimmat olutvalikoimat tuli koettua. Mulla ei etukäteen ollut Brysselistä oikein minkäänlaisia odotuksia, eikä pikaviisiitti kaupunkia kohtaan koettuja tuntoja juuri hetkauttanut. Ihan jees. Matka itsessään oli kuitenkin varsin onnistunut.

Matkoilta sai portviiniä, olutta, suklaata ja komeat rusketusraidat. Puhumattakaan siitä, että kevään aikana kasvatellut silmäpussit katosivat jäljettömiin - vaikka matkoilla ei määrälliseti tullut nukuttua ainakaan arkea enemmän. Kai se vaan on jälleen kerran myönnettävä, ettei mikään auta stressiin niin hyvin kuin vähintään parin tuhannen kilometrin etäisyys stressin aiheuttajasta.