Syvästä hiljaisuudesta huolimatta täällä ollaan edelleen hengissä. Loppupesti Hyvinkäällä sujui vauhdilla. Soppari päättyi asiaankuuluvasti vuoden päätapahtumaan toissa viikonloppuna, josta selvittiin häsellyksestä huolimatta hengissä. Maanantaina oltiinkin jo sitten ihan muualla. Ja jottei homma olisi suotta alkanut tylsistyttämään, Vantaallakin oli heti ensimmäisenä viikonloppuna meininkiä. Seitsenpäiväiset työviikot on aina yhtä mukavia.

Sain entisiltä työtovereilta läksiäislahjaksi Ticket to Ride: Märklin edition -lautapelin, muistona viime talven aihetta käsitelleestä erikoisnäyttelystä. Ehkä paras läksiäislahja ikinä, voittaa kultakellot ja kirjat menneen tullen.

Uudessa työpaikassa alku on ollut... noh... itseohjautuvaa, kun vähäisestäkin henkilökunnasta on suuri osa lomilla tai muuten poissa. No, so far, so good. Huomenillalla lähtö ensimmäiselle työmatkalle Ruotsiin, paluu tiistaiaamuna. Epäortodoksisesti risteillen mennään.