Ensimmäiset pari kuukautta loppuelämästäni alkavat olla takanapäin. Toiset vielä, niin olen klaarannut koeaikani. Näiden kuukausien aikana on pyörinyt päässä vaikka mitä.

En halua hukuttaa nykytyötäni hypetyksiin, mutten myöskään teilata kokonaan. Kokemus on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen ja erilainen - aivan niin kuin jokainen tähänastisista työpaikoistani. Monta sellaista asiaa, jotka ovat aikaisemmissa työpaikoissa ottaneet aivoon isosti ovat nyt paremmin. Toisaalta moni sellainen asia, joita on aiemmin tottunut pitämään itsestäänselvyytenä ei toimi täällä alkuunkaan. Näinhän se yleensä menee uudessa paikassa.

Sen sijaan se, mihin en vielä tähänastisessa työurassani ole tottunut on ajatus siitä, että joudun elämään näiden mainittujen plussien ja miinusten kanssa ainakin teoriassa hamaan eläkeikään asti. Aiemmin suhdetta työpaikan sisäisiin kysymyksiin on värittänyt työsuhteiden rajallisuus. Hyvistä hetkistä on nauttinut, koska ne ovat katoavaisia. Kurjemmat puolet ovat ottaneet päähän, mutta niistä on tiennyt pääsevänsä pois. Vastaavasti huoli huomisesta ja omasta toimeentulosta on jossain määrin syönyt huomiota kutakin hetkeä koskevista kysymyksistä.

Nyt kun henkilökohtaisen epävarmuuden lasit on nostettu silmiltä ei jää jäljelle muuta kuin tämä hetki ja tämä työyhteisö - joka tuleekin sitten jatkumaan ja pitkään. Ja jottei tätä unohdettaisi alleviivata tarpeeksi, olen näiden ensimmäisten kuukausien aikana päässyt heti työstämään työpaikan strategisen tason uudistusta. Ne ratkaisut, jotka tämän syksyn aikana toivottavasti syntyvät, tulevat vaikuttamaan varsin konkreettisesti tämän työn tekemiseen todennäköisesti ainakin minun työurani loppuun asti. Välillä vähän hirvittää. Ja sitten se kolikon kääntöpuoli: myönnän jonkin verran haaveilleeni tilanteesta, jossa siitä ensi vuoden toimeentulosta ei aina tarvitse murehtia. Nyt kun tällainen tilanne tuli vähän pyytämättä ja yllätyksenä, en ole ihan varma osaanko vielä suhtautua siihen. Pitäisikö nyt aikuistua? Harkita asuntolainaa? Alkaa elää elämäänsä nine-to-five -rutiinien mukaan? Määritellä itsensä työssäkäyväksi aikuiseksi, kun opiskelijakaan en enää ole? Herramunjee!

Tähän väliin joku kuitenkin palauttaa minut maan pinnalle muistuttamalla toisaalta yksilön vapaudesta hakea aina parempaa, ja toisaalta YT-neuvottelujen luvatusta nyky-yhteiskunnasta. No, yritän parhaani mukaan nauttia tilanteen parhaista puolista. Onhan se ainakin vaihtelua entiseen.