Ei, en edelleenkään suostu olemaan yli kuukautta päivittämättä.

Jotkut voisivat sanoa, että ulkona on upea talvisää. 15 astetta pakkasta, laskeva iltapäiväaurinko kultaa punallaan museon viereisten mäntyjen oksia painavan lumen. Että Suomen marraskuussa voikin olla tällaista! Perussuomalaisen harmaasta (pun intended) loskasohjosta ei ole tietoakaan, ollut oikeastaan koko syksynä. Eletään kauneinta marraskuuta miesmuistiin.

Paskat. Ulkona on saatanan kylmä, ja aamuherääminen vällyjen välistä tuonne bussia odottelemaan on persiistä. Aamuaurinko ei näillä kylmyysasteilla paljoa lämmitä. Aleksis Kiven kadun ja Vaasankadun tuulitunnelit jäädyttävät nekin vähäiset aivosolut, jotka onnistuu vaivoin ylipitkillä, kuumilla aamusuihkuilla herättämään. Ja kun takaisintulomatkalla odottaa varttitunnin myöhässä tulevaa bussia metsän reunassa hytisten on aina jännä miettiä, johtuuko myöhästyminen tälläkin kertaa siitä, että bussi on tullut täyteen jo päättärillä.

Kyllä, lievää negatiivisuutta ollut ilmassa viime aikoina. Kylmän ilman lisäksi syytän pyytämättä ja yllättäen - joskin toivon mukaan vain tilapäisesti - merkittävästi lisääntynyttä työmäärää. Onneksi tämä tuli saumaan, jolloin omien pääsääntöisten työtehtävien saralla on verrattain hiljaista. Omaa huoltaan aiheuttaa myös iäkkään lähiomaisen terveydentila, joka on viime aikoina mennyt jokseenkin merkittävästi huonompaan suuntaan. Huolen varjossa isän merkkipäivän viettämisestä ja muista periaatteessa iloisista hetkistä on ollut vähän niinkuin puhti poissa ja se, jos joku, on persiistä. Jos positiivisuus ei tuo iloa elämään, niin mikäs sitten?

Onneksi tuleva viikonloppu on pitkä, kiitos sotiemme veteraanien ja erityisesti V. I. Leninin.