Mä olen yleensä puolitietoisesti pyrkinyt välttämään yhteiskunnallisista aiheista kirjoittelua. Syitä tähän on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin netti on täynnä tällaisten enemmän tai vähemmän wannabepoliittisasiantuntijoiden tuotoksia, joita en oikein koe omaksi jutukseni. Toisekseen koen perisuomalaisen ujosti, etten kuitenkaan ymmärrä asioista riittävästi ottaakseni niistä julkisesti kantaa. Nyt pitäisi kuitenkin vajaan kuukauden päästä taas äänestää, ja tällä kertaa asian tiedostaminen ahdistaa jotensakin ennennäkemättömän paljon. Niin paljon, että rikon nyt yhden sanomattoman vaitiololupauksen.
Viime aikojen poliittista keskustelua seuratessa mulle on tullut aina vain voimistuva tunne, että en oikeastaan haluaisi eduskuntaan ketään tähän kähnäykseen osallistuvaa, mistään puolueesta. Suurimmat puolueet on jo pitempään tuntuneet jokseenkin vierailta, ihan jo siitä syystä että liian suuri koko ja liika heterogeenisuus kadottaa niiden punaisen langan (tai sinisen, vihdeän tai valkoisen, miten vain haluatte). Ne ovat jokseenkin kasvotonta mössöä, josta ei oikein saa kiinni. Keskusta on varsin jähmeää mössöä, josta ei saa kaupunkikelpoista vaikka kuinka yrittäisivät. SDP tuntuu yhtä lailla jähmeältä, ja se on ahdinkoon jouduttuaan jämähtänyt räpiköimään eestaas poliittisella kartalla.
Kokoomus houkutti mua äänestysurani alkuvaiheessa, ja siellä on edelleen musta varsin osaavia tekijöitä. Mutta kokoomuslainen ajattelu perustuu pohjimmiltaan opportunismiin ja oman edun tavoitteluun - ja mä olen jossakin vaiheessa taipunut ajattelemaan että taitavakaan opportunismi ei edistä yhteistä hyvää. Ja lisäksi, jos varallisuus ja talouskasvu tuo hyvinvointia, miksi meillä on niin korkeat mielenterveysongelma- ja itsemurhatilastot suhteutettuna kuitenkin kansainvälisellä mittapuulla korkeaan varallisuustasoon? Lisäksi Kokoomuksen syvistä riveistä löytyy eräs nuori miesehdokas, joka on jokaisen vastaantulevan vaalikoneen mittapuulla mun ehdoton ykkösinhokkini. En aio ottaa mitään riskiä siitä, että minun ääneni edesauttaisi tämän kuikelon pääsyä eduskuntaan mitenkään. Paljon muutakin epäilyttävää vipeltäjää sieltä löytyy.
Vihreät on pitkään ollut mulle turvallinen puoluevalinta sen jälkeen, kun aloin taivaltaa oikealta vasemmalle. Vihreiden perusarvot on minusta edelleen pitkälti kohdallaan, ja puolueen riveistä löytyy paljon varteenotettavia ehdokkaita. Onkin sääli, että viimeaikaisella toiminnallaan puolue on kadottanut lähestulkoon kaiken poliittisen uskottavuuden. Hallituspaikasta on pidetty kiinni kynsin, hampain, ja siinä ohessa isoimmat periaatteet ovat menneet kuin lapsi pesuveden mukana. Tämä on erityisen raskauttavaa Vihreille, jotka ovat alusta asti olleet nimenomaan arvopuolue. Lisäksi Vihreät ovat viime aikoina kunnostautuneet maahanmuutosta ja muista hankalammista aiheista käydyn keskustelun latistamisessa natsikorteilla ja muilla yhtä fiksun rakentavilla taktiikoilla. Jussi Halla-ahon blogitekstien irrallisten lauseiden vetäminen käräjille oli minusta typerintä provosoitumista aikoihin. Demokratian sääntöjen mukaista seurausta luetaan tällä hetkellä Perussuomalaisten kannatusluvuista. Puolue on muutenkin niin heterogeeninen, että suhteellisen vaalitavan vaaleissa ei oikeasti voi tietää, minne se ääni menee.
Persujen menestys perustuu minusta noin yleisesti muitten hölmöilylle pikemmin kuin omille saavutuksille. Hiljan julkaistu hallitusohjelma osoittaa, kuinka yhden asian puolueesta loppujen lopuksi on kyse. Mutta koska kaikki muut ovat ei-niin-kypsästi keskittyneet lähinnä haukkumaan näitä "maahanmuuttokriitikoita" "rasisteiksi", muita pointteja ei juuri olekaan tarvittu. Eikä sitä maahanmuuttokeskusteluakaan - josta olisi jopa voinut kehkeytyä jotain rakentavaakin - ole oikeastaan ehditty käydä, kun on keskitytty toisten haukkumiseen. Ilmeisesti Persujen puoluetoimistolla juhlittiin gallupmenestystä vähän turhan pitkään; vaaliohjelma kulttuurilinjauksineen kun muistuttaa elävästi fuksivuoden tenttivastauksia isojen bileiden jälkeisenä krapula-aamuna.
Mitä jää jäljelle? RKP:n äänestäminen suomenkielisenä tuntuu vähän hassulta, kun puolue roikkuu hallituksesta toiseen vain siksi, että ruotsinkielisyys on oikeasti niiden ainoa yhdistävä agenda ja kaikesta muusta voi tehdä kompromisseja. Kristityistä järkevimmät puolestaan eivät kuulu Kristillisdemokraattien listoille. Koska pikkupuolueiden suota en jaksa edes penkoa, jäljelle jäänee Vasemmistoliitto - ja siihen suuntaan se ääni taitaakin heilahtaa. Mutta kyllä tämä farssi silti ottaa päähän. Teräsmiehen äänestäminenkään ei valitettavasti taida tilannetta oikein parantaa.
Vai olenko mä vaan missannut jonkun olennaisesti Tosi Hyvän Ehdokkaan (tm)?
