Saatiin toissa iltana kirjakierrätyksestä Toscanan herkut -niminen keittokirja. Vaikka kirjan reseptit jäivät ehkä vähän sellaiselle "ihan jees" -tasolle, upeat ruokakuvat aiheuttivat pahemman kuolareaktion kuin kellon kilinä Pavlovin koirille. Ja ennen kaikkea vastustamattoman vimman nähdä vähän vaivaa ja kikertää jotain hyvää. Näin ollen iltapalavoileipä muodostui asteen normaalia mielikuvitusrikkaammaksi (kokkauskiima ei valitettavasti yltänyt kattaukseen tai kuvasommitelmaan asti, joten blogikuvitus ei yllä ihan alkuperäislähteen efekteihin). Ajatus lähti toscanalaisesta sienileivästä ja taannoisesta, eräällä facebook-seinällä käydystä lapsuuden kuumia juustoleipiä käsitelleestä keskustelusta, joka on jäänyt takaraivoon kummittelemaan. Näitä sitten vapaasti yhdisteltiin.

Kuumat tattileipäset (4 kpl)

100 g pakastettuja tatteja
1 pieni sipuli
4 siivua vaaleaa leipää
12 siivua täysrasvaista kermajuustoa (esim. Arlan gouda) tai emmentalia
1 rkl rypsiöljyä
rosmariinia
mustapippuria
suolaa

Sipuli pilkotaan pieneksi, ja kuullotetaan pannulla öljyssä, maustettuna  noin teelusikallisella rosmariinia. Kun sipuli ja yrtit alkavat hiljalleen pehmentyä, lisätään joukkoon tatit (joita voi ensin vähän sulatella mikrossa). Maustetaan suolalla ja mustapippurilla, ja annetaan hetki käristyä. Kun sienet ovat kypsiä, ladotaan uunipellille neljä leipäviipaletta, ja lusikoidaan mössö tasaisesti niiden päälle, peitetään kukin viipale kolmella siivulla vapaavalintaista juustoa (kevytjuustot eivät tässä toimi, koska ne eivät sula sillä lailla oikein) ja paistetaan 225-asteisessa uunissa noin kymmenen minuuttia, tai kunnes pinnalla oleva juusto alkaa ruskettua.

Uunissa valmistetut kuumat juustoleivät on kieltämättä semmoinen vähän unohdettu lapsuuden herkku. Ne ovat juuri sen aavistuksen normivoileipiä haastavampia, että tuppaavat tipahtamaan sinne välipalavoileivän ja täysmittaisen aterian välissä olevaan kuiluun. Nopeaan pikkunälkään liian työläitä, mutta liian yksinkertaisia ja kevyitä kokonaiseksi ateriaksi. Mutta on ne vaan niin hyviä. Lapsuudenkodin juustoleipiin ei juuri muita täytteitä tavattu laittaa, mutta pojasta polvi paranee. Sieni-sipuliseos sopi väliin varsin mainiosti. Rosmariini - josta on sivumennen sanoen tulossa kovaa vauhtia yksi mun suosikkimausteista - antoi komeudelle sen viimeisen silauksen, ja sitoi sen sinne välimerelliseen makumaailmaan. 

Joo, kokkailla voisi taas vähän useamminkin. Tarkoitan nyt erityisesti tällaista vähän edistyneemmän tason kokkailua. Eväsruokiahan meillä tehtaillaan viikottain, ja se ei ole ihan sama asia. Toissailtana oltiin kaverin luona meksikolaisissa syömä-iltamissa, tänään toisille kavereille syömään fondueta. Tällaisen setin järjestämisenkin voisi taas pistää harkintaan.