Koska on syksy, on myös riistakausi. Kiitos esim. Hakaniemen halli palveluiden, tämä koskee myös meitä urbaaneja nojatuolimetsästäjiä. Reiniltä löytyi taannoin kilo villisikaa, joka piti tietenkin poimia parempaan talteen. Viime lauantaina suuren osan siitä piti päätyä pataan, resepti-inspiraationa kesämmällä poikien kanssa mökillä valmistettu stroganoff. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Villisikastroganoff, pitempi oppimäärä (4-6 annosta)

0,7 kg villisian paistia
2 valkosipulisuolakurkkua (suola-, ei etikka - kannattaa lukea tuoteselosteet tarkkaan)
1 rasia herkkusieniä
kourallinen pikkusipuleita
6 valkosipulinkynttä
0,2 kg smetanaa
1 dl valkoviiniä
4 laakerinlehteä
tuoretta rosmariiniä
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen

Possu otetaan pakkasesta hyvissä ajoin sulamaan, ja huoneenlämpöönkin vähintään puoli tuntia ennen ruuanvalmistuksen aloittamista (ja useampi tunti ennen laskennallista syömisaikaa). Ensin liha paloitellaan sopivan kokoisiksi kuutioksi, laitetaan sopivissa erissä pannulle öljyn kera hakemaan vähän väriä pintaansa, ja siirretään kokkipataan. Perään laitetaan sopiviksi pilkotut tahi lohkotut sipulit ja valkosipulit, puskasta nipsityt rosmariinit sekä laakerinlehdet, ja kaadetaan vettä päälle niin, että ainekset peittyvät. Maustetaan suolalla ja pippurilla, ja laitetaan liedelle hautumaan.

Tässä vaiheessa tarkistetaan kännykästä tekstiviestit. Kas, kaverit ovatkin menossa illalliselle Juttutupaan ja pyytävät mukaan. No ei siinä mitään, kyllä tätä ruokaa kelpaa seuraavanakin päivänä syödä. Annetaan lihojen porista siinä miedolla lämmöllä niin kauan kun on aikaa, ja otetaan riittävän ajoissa jäähtymään, että kehtaa yöksi jääkaappiin pistää. Puetaan lämpimästi päälle, ja suunnataan kohti Säästöpankinrantaa.

Juttutuvassa hyökätään kiivaasti kiinni viimeiseen vapaana olevaan pöytään, ja sammutetaan akuutein lihan himo tilaamalla mureaa häränposkea laavakivigrillistä. Laitetaan kaverin lahjoittama maa-artisokkapussi visusti talteen, siitä kun voi vielä olla hyötyä. Syödään, juodaan ja iloitaan hyvässä seurassa. Todetaan hyväksi ehdotus siirtyä jatkamaan Mustaan Kissaan, ja otetaan kurssi kohti Linjoja. Tilataan jokunen mojito, ja ainakin yksi absinki. Lähdetään baarista valojen välähtäessä merkitsevästi, tai viimeistään henkilökunnan niin pyytäessä. Osoitetaan suuntavaistonsa baariin unohtaneelle kaverille Hesarin yleinen ilmansuunta, ja jatketaan kotiin nukkumaan.

Aamulla herätään pään kivistykseen, otetaan vähän buranaa ja mennään takaisin nukkumaan. Herätään uudelleen herätyskellon soittoon, ja muistetaan eilisiltainen sopimus Pacificon brunssista. Könytään Hesarille, ja otetaan katukivetykseltä talteen kaveri, joka ehkä löysi eilen kotiinsa tai sitten ainakin sinne Hesarille. Noustaan portaita ylös tiskille, etsitään istumapaikat, maksetaan ja täytetään lautanen herkullisella ja vahvasti maustetulla aamiaisella. Nautitaan pitkään, hartaasti ja tyytyväisinä (ellei lasketa hajanaisia kirosanoja paikallisen kahvin laihuudesta). Saatetaan Hesarille nyt varmasti löytänyt kaveri talutuskuntoisen pyöränsä kanssa työpaikan suuntaan, ja suunnataan itse kotiin.

Vilkaistaan vaihteeksi myös Facebook-viestit. Kas, toiset kaverit olivat kuin olivatkin ottaneet taannoisen kutsun vakavasti ja ilmoittautuivat päivällisvieraiksi. Ei siinä mitään. Otetaan pata jääkaapista, ja laitetaan takaisin liedelle porisemaan. Tehdään periaatepäätös korkata toinen valkkareista ruuan kanssa tarjottavaksi, ja lorautetaan siitä saman tien desi pataa maustamaan. Annetaan porista kaikessa rauhassa. Noin puoli tuntia ennen vieraiden saapumista lisätään pataan puolitetut herkkusienet. Juuri ennen tarjoilua lisätään kuutioidut suolakurkut ja smetana, ja otetaan liesi päältä. Tarjoillaan vihersalaatin, hyvän leivän sekä jostakin ihmeestä jääkaappiin ilmestyneistä maa-artisokista tehdyn sosekeiton kanssa (kunhan on ensin poistettu multapaakkuihin piiloutuneet kastemadot).

Nautitaan - hyvän seuran kera!

Tarinan opetus: se uusi, edukas, ruuanlaittoon soveltuva smetana (jonka merkkiä en tietenkään ottanut ylös) ei ihan toiminut niinkuin olisi pitänyt; meni vähän semmoiseksi rakeiseksi litkuksi.