Näyttelyprojekti oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta aikataulu oli siinä määrin tiukka ja - muutamastakin syystä - työmäärä kasautui niin älyttömäksi että tekeminen ei enää loppupeleissä ollut hauskaa. Pari viikkoa ennen avajaisia, kun kollegan termein alkoi se "viimeisen rutistuksen" aika, mulla oli takki jo aivan tyhjä. Siitä eteenpäin mentiin tikut silmissä, mekaanisella vitutuksensekaisella väsymyksellä. Edes avajaisten - jotka sinänsä olivat varsin onnistunut tapahtuma - tuoma katharsis ei oikein riittänyt pyyhkimään sitä pahaa makua pois suusta. Ei tullut sellaista jes-vähänks-tää-nyt-oli-tässä-bileet -tyylistä oloa. Takki tuntui myös niin tyhjältä, että oman työn arvioiminen on vaikeaa. On vaikea ottaa vastaan palautetta, jos tuntuu siltä ettei ole ollut reaalisia mahdollisuuksia tehdä mitään toisin (tai esim. aikaa harkita muita vaihtoehtoja).
Viimeiset pari viikkoa onkin mennyt lähinnä arkirytmeihin uudelleen opetellessa.
Kyllä mä nyt, kun pulssi alkaa tasaantua ja pahin väsyvitutus laantua, olen ihan tyytyväinen siihen mitä saatiin aikaiseksi. Puhumattakaan siitä, että se ylipäätään saatiin aikaiseksi. Ja paljon uusia asioita tuli matkan varrella opittua. Toivottavasti vastaavaa projektia ei kuitenkaan ihan heti tule uudestaan. Toki saadut kokemukset helpottavat varmasti helpottavat vastaavia hommia jatkossa - ainakin tiettyjen rajojen puitteissa.
No, välillä on ollut ihan muutakin, avajaisten jälkeen käytiin vähän lentämässä (pahoittelen kännykameran kuvien paikoin puolittaista laatua):
Oli kyllä ihan paras virkistyskeikka, jolla olen ehkä koskaan ollut. Nyt ois neljän päivän vapaa, seuraavana viikonloppuna yksi lentonäytöskeikka ja sen jälkeen alkaapi kesäloma!
