Tänään oli hyvä päivä, ehkä paras aikoihin. Eikä mistään erityisestä syystä. Kävin aamupäivällä, ennen työvuoron alkua rekisteröimässä kansatieteen aineopinnot. Oppiaineen amanuenssi on vaan mainio tyyppi. Aurinko paistoi kirkkaana ja pikkupakkaslumi narskui kenkien alla. Topelian Unikahvilassa, jossa kävin lounaalla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, oli hyvää perusruokaa. Sain spontaania lounasseuraa, ja lounaan jälkeen Aleksandriassa törmäsin toiseen, varsin rakkaaseen kaveriin. Olisin kernaasti juorunnut pitempäänkin, ellei olisi ollut kiire töihin. Ja töissä oli sopivalla tavalla vilskettä: paljon hiihtolomailevia lapsiperheitä, joilla oli selkeästi hyvä fiilis ja jotka yhdessä intoutuivat kyselemään kaikenlaista. Asiakaspalvelutilanteita parhaimmillaan.

Tällaiset positiivisuuden purskahdukset tekee niin gutaa kaiken graduangstin ja harmaan ilmastonmuutostihkun keskellä.

Pakollinen valitusvirsi: kahden tuntityöläiskollegan lopettaessa työt museolla tämän kuun lopussa mulle siunaantui ensi kuuksi 120 työtuntia. Vaikka olenkin kovin otettu tästä luottamuksen osoituksesta, mun on ehkä ihan pakko vähän yrittää neuvotella kanssatyöntekijöiden kanssa asiasta. Kun olisi ehkä jotain muutakin tekemistä ensi kuussa, ja kun työsopparissakin lukee edelleen ne "tiistai - keskiviikkoillat ja satunnaisvuorot".