Pietari...



...Viipuri...



...Kööpenhamina...



...Dublin...



...Galway...



...ja taas Dublin.

Onhan tuossa talsittu yhden kevään tarpeiksi. Pohkeet on vähän hellänä. Guinness Storehousen Gravity Barissa syntymäpäivää istuskellessa tuli soitto työnantajalta, että työt alkavatkin vasta huomenna tiistaina alunperin suunnitellun sunnuntain sijaan. En kieltämättä pane tippaakaan pahakseni näistä parista ylimääräisestä päivästä.

Pietariin lähdettiin siis ainejärjestöporukalla myöhään edeltävän viikon torstai-iltana, yöbussilla. Pietarissa aamuseitsemän kieppeillä perjantaiaamuna. Matkasuunnitelmat olivat varsin väljät, mikä oli ihan jees. Perjantaipäivänä käytiin yhteisellä museoexculla Pietarin vanhimmassa museossa, Kunstkamerassa. Perjantai-iltana vietettiin yhteistä iltaa hostellilla. Lauantai-illaksi oli tehty pöytävaraus Vanha Baku -nimiseen ravintolaan, jossa nettisivujen lupauksista huolimatta ei ollut englanninkielistä menua tahi kielitaitoista henkilökuntaa. Onneksi ryhmässä oli kaksi kouluvenäjän alkeet hallitsevaa (joista toinen kirjoittaa tätä blogia), joten kaikille saatiin loppujen lopuksi ruokaa ja vodkaa nenän eteen - tosin ryhmän kasvissyöjillä ja muilla venäläisestä näkökulmasta katsottuna ruokavaliollisesti haasteellisilla oli vähän hankalampaa. Raflan jälkeen katsottiin venäjän euroviisumenestystä hostellilla. Muu aika pyörittiinkin omissa, sekalaisissa porukoissa. Me kieltäydyttiin ehdottomasti Eremitaasista ja muista museoista, kuljettiin ympäri kaupunkia, käytiin Pietarin ja Paavalin linnoituksessa, istuksittiin puistopiknikeillä, syötiin erinäisissä ruokapaikoissa (Idiot ja Anopin Blinit ovat ehdottoman suositeltavia molemmat - joskin aika erityylisiä). Pietarissa asuviin sukulaisiin yritin saada yhteyttä, mutta en onnistunut. Blinit oli hyviä, vodkaa sai tarpeeksi ja pelmeneistä tuli jo yliannostuskin. Sunnuntai-iltapäivänä Viipurin kautta kotiin.

Pietari oli vähän kahtalainen kokemus. Keväinen kaupunki oli todella siisti ja kaunis puistoineen ja kävelykatuineen. Erityisesti Kesäpuisto oli aivan upea. Kontrasti on hämmentävä, kun muistelee hämäriä mielikuvia lapsuuden visiitistä helmi-maaliskuiseen Leningradiin - joskin on myönnettävä, että säällä saattoi olla huomattava vaikutus kokemusten erilaisuuteen. Yleisfiilis oli kuitenkin tosi itäeurooppalaisen kontrolloitu. Siistin puiston läpi kävellessä saattoi melkein nähdä sen penkille sammuneen spurgun, jonka miliisit olivat juuri hetkeä aikaisemmin käyneet siivoamassa pois. Matkailu Venäjälle on myös edelleen varsin paljon vaikeampaa kuin esim. muualle Eurooppaan - johtuen mm. viisumisäädöistä sekä kieli- ja kulttuurieroista (siellä englannin kieli ei tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys - mikä ei ehkä ole järin suuri yllätys ottaen huomioon, että ko. kieli on vasta vajaan parinkymmenen vuoden ajan ollut jotain muuta kuin niiden pahimman vihollisen kieli). Sinänsä jännää ottaen huomioon, että kaupunki kuitenkin sijaitsee maantieteellisesti vain neljän - viidensadan kilometrin päässä Helsingistä. Seuraavan viikon reissu huomattavan paljon kauemmaksi hoitui kuitenkin sisäsiististi parilla hiiren napsautuksella. Ei nyt Venäjälläkään kuitenkaan mitään, mistä ei piskuisella huumorilla, seikkailumielisyydellä ja avarakatseisuudella selviäisi. Kokonaisuutena matka oli varsin onnistunut, joskin jo tulomatkasta asti kasautuneet univelat alkoivat painaa jaloissa loppua kohden.

Pietarista tultua oli maanantaipäivä aikaa pestä pyykkejä ja levähtää, sitten tiistaina olikin lähtö uuteen matkaan. Oltiin poikien kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti heitetty ilmoille erinäisiä matkaideoita pitkin vuotta, ja niistä toteutuskelpoisin olisi ajoittunut Pietarin-matkan jälkeiselle viikolle. Alustavat suunnitelmat kuitenkin kariutuivat vapun jälkeen varsin ikävällä tavalla. Samaan aikaan yksi viimekesäinen työkaveri laittoi kuitenkin yleistä matkaseurahuutelua Facebookiin, ja koska mä olin joka tapauksessa korvamerkannut tuon viikon vapaaksi, päätettiin varsin spontaanisti yhdistää voimamme ja lähteä reissuun. Eräs toinen yhteinen Seurasaari- ja kesänäytelmäkaveri on ollut kuluneen vuoden opiskelijavaihdossa Dublinissa, ja koska Irlanti kiinnosti muutenkin, Dublin oli ihan hyvä valinta matkakohteeksi. Kaverin alunperin ehdottama Italia ei enää parin käynnin jälkeen niin kovasti sytyttänyt.

Vaikka Aer Lingusilla olisi päässyt Dubliniin tiistai-iltana pikkuisen halvemmalla, päätettiin lentää menomatka SAS:illa. Saatiin kolme ekstratuntia Dublinissa ja bonuksena pari - kolme tuntia Kööpenhaminassa, joka riitti juuri passelisti pikaiseen kaupunkihengaukseen ja pizzalla käyntiin. Köpiksessä kun pääsee lentoasemalta keskustaan tosi kätevästi metrolla. Tiistai-ilta ja keskiviikko kului kaupungilla lompsimiseen ja paikkojen ihmettelyyn. Museo- tai kirkkovisiitit ei hirveästi kiinnostaneet, joskin päivällä tehtiin pikakäynti paikallisessa yliopistossa (ja yhdessä merkittävimmistä turistinähtävyyksistä), Trinity Collegessa. Natiivioppaan avulla päästiin ilmaiseksi käymään niiden Kansalliskirjastossa, jossa säilöttiin mm. yksiä Irlannin vanhimmista kirjoista. Illalla oli tarkoitus käydä paikallisessa Ylioppilasteatterissa (tai oikeammin ehkä paikallisen TeaKin opiskelijateatterissa), jossa kaveri oli töissä, mutta just se esitys oli valitettavasti loppuunmyyty. Torstaiaamun kevyen dramatiikan jälkeen (käytiin St. James Hospitalin päivystyksessä varmistamassa, että matkaseuralaisen piilolinssi ei ollut jäänyt silmään) hypättiin junaan ja päivämatkattiin länsirannikolle, Galwayn keskiaikaiseen kaupunkiin, joka oli aivan upea paikka. Perjantaina arvottiin hiukkasen kansallismuseon ja paikallisen Disneylandin, yllä jo mainitun Guinness Storehousen välillä. Lopulta kolmen vuoden museotyökokemus ratkaisi, ja mentiin kaljalle. Illalla juhlistettiin kaverin (ja väenpaljoudesta päätellen aika monen muunkin) vaihto-oppilasvuoden viimeistä tenttiä ja allekirjoittaneen ikävuosien karttumista ensin Trinityn puistossa ja sitten pubissa. Meininki oli hämmentävää, lähes vappuun tai vähintään Floran päivään verrattavaa. Lauantai-iltapäivänä lähtikin jo lento kotiin, käytiin sitä ennen Temple Barin alueen ruoka- ja kirjamarkkinoilla ja läksiäiskaljoilla.

Dublin oli ihan näkemisen arvoinen paikka, mutta vähän semmoinen Pikku-Lontoo niin kuin pikkuisen etukäteen ounastelinkin. Pari päivää siellä vietti mieluusti - jos museot, nähtävyydet ja muut kiinnostavat niin kolmannenkin saa kivuttomasti kulumaan. Turistitason tutustuminen ei kuitenkaan välttämättä juuri sen enempää vaadi. Puistot olivat aivan upeita, ja runsaista katutaide ja -musiikkiesityksistä tykkäsin. Pienenä miinuksena hostelli ei ollut siitä rauhallisimmasta päästä, ja meille sattui eräs nukkumisesta vähemmän kiinnostunut ranskalainen(?) yökerholiitäjäpoika kämppikseksi dormiin. Edellisen viikonlopun univelat huomioon ottaen jossain vaiheessa rupesi vähän vituttamaan.

Junamatka länsirannikolle oli kuitenkin minun matkani ehdoton kohokohta. Meillä oli kuusi tuntia Galwayssa. Se riitti reippaasti kaupungin näkemiseen, mutta jos olisi ollut pikkuisenkin enemmän aikaa olisi voinut reissata lähiympäristöä laajemminkin - Aran -saarille, Connemaraan, jne. Nyt jäi se maaseudun historiallinen Irlanti vanhoine raunioineen ja kauniine luontoineen aika vähälle. Ja tätähän monet sieltä lähtevät nimenomaan etsimään. Ehdottomasti jos noille nurkin vielä joku päivä eksyn, suuntanen aika nopeasti Dublinin ulkopuolelle.

Vaan ehdottomasti tekemisen ja kokemisen arvoisia reissuja molemmat. Ja kokonaisuutena viikon - parin mittainen irtiotto arjesta tuli kieltämättä tarpeeseen. Nyt voisi oikeasti olla toivoa saada taas semmoista suoritusvaihdetta päälle aivoissa, kun niitä on ensin tuuletettu kunnolla ympäri maailmaa turvallisen etäällä lähimmistä koulukirjoista sun muista. Kunhan ensin nukkuisi näitä univelkoja alta pois.